Kuva on Huesta.

Tasan viikon kuluttua tähän aikaan olen jo matkalla takaisin Suomeen – hurjaa. Mitä lähemmäs lähtöni tulee, sitä suurempaa paniikkia tunnen; yhtäkkiä en enää olekaan valmis palaamaan vielä takaisin. Vielä pari viikkoa sitten voisin sanoa jopa jo odottaneeni Suomeen palaamista, mutta nyt, kun lähtö alkaa oikeastikin olla todella lähellä ja päivät juoksevat pikavauhtia Hanoin hakkaavan sykkeen tahtiin, tahdon vain tarrautua kiinni johonkin ja pysäyttää ajan.

Toisaalta taas järjestelen jo innokkaana asioita Suomeen päin. Odotan, että pääsen taas todella työn touhuun, ei pelkästään rahavarantoni syöneen reissun ansiosta, mutta myös siksi, että nautin siitä, kun saan käytettyä kesäni mahdollisimman tehokkaasti. Monelle kesä tarkoittaa lomaa, mutta minulle kesä on parasta aikaa olla aktiivinen ja tehokas. Suomen kesä on yksinkertaisesti niin kaunis, että se saa mieleni iloiseksi ja virkeäksi ja taivaalla lämmittävä aurinko antaa lisäenergiaa. Marraskuun koleudessa ja pimeydessä en sen sijaan saa oikein mitään tehtyä, vaan tahdon vain käpertyä sänkyyni koko päiväksi romaanin kera; lienee juuri tästä syystä välttelen Suomen talvea.

Ja tietenkin odotan, että saan taas pitkästä aikaa tavata kaikki minulle tärkeät ihmiset Suomessa. Pystyn puhumaan omaa kieltäni ja ihmiset ymmärtävät, mitä sanon ilman, että minun tarvitsee toistaa sama asia useaan kertaan yhä yksinkertaisemmassa ja yksinkertaisemmassa muodossa. Asioilla on tapana toimia Suomessa toisin kuin Vietnamissa, missä yksinkertaisempienkin asioiden hoitaminen saattaa osoittautua uskomattoman monimutkaiseksi ja aikaa vieväksi. Tunnen suomalaiset tavat ja tiedän, miten missäkin tilanteessa on tapana toimia. Tarvitessani jotain, tiedän, mistä saan sen ostettua. Minun ei tarvitse olla kaiken aikaa tarkkana, jotten tule huijatuksi ja joudu maksamaan asioista aivan liikaa sen takia, etten ole vietnamilainen. Lyhyesti sanottuna elämä Suomessa on minulle suomalaisena helppoa.

Mutta siltikään lähtö Vietnamista ei tule olemaan helppo. Hanoi on kesällä kaunis kaupunki. Olen jo tuttu tämän kaupungin kanssa ja olen löytänyt omat paikkani, joissa koen jotain rauhoittavaa ja kaunista jatkuvasta ihmisvilinästä ja pauhaavasta liikenteen virrasta huolimatta. Vietnamissa voin tehdä asioita, jotka Suomessa eivät ole mahdollisia; toisaalta myös toisinpäin. On hetkiä, jolloin asiat ja ihmiset Vietnamissa saavat minut raivon partaalle, mutta toisaalta Vietnamissa ja sen kulttuurissa on myös paljon sellaisia kauniita asioita, joita Suomessa ei vain ole; tämäkin lause pitää paikkansa myös toisinpäin.

Kuva on Hoi Anista.

Nyt viimein tässä vaiheessa alkaa olla paljastusten aika. En ole tahtonut ottaa asiaa aiemmin blogissani esille, mutta nyt alkaa olla oikea aika. Lienee tärkein syy sille, miksi olen Vietnamissa näin hyvin viihtynyt, on poikaystäväni. Hän on se matkatoimiston poika, josta kerroin joulukuussa Ninh Binin päivämatkaa käsitelleessä kirjoituksessani. Muistinvirkistyksenä: hänen matkatoimistonsa oli siis Vietnamille uskolliseen tapaan sekoittanut asiat, ja hän kyyditti minut mopollaan tuhatta ja sataa, jotta saimme Ninh Biniin menevän bussin, jossa minunkin olisi kuulunut muiden turistien kanssa olla, kiinni. Tästä kaoottisesta tilanteesta sai alkumme meidän tarinamme, joka on ollut monin verroin tätä välikohtausta kaoottisempi ja hermoja raastavampi. Kaikesta sekasortoisuudestaan huolimatta meidän juttumme on aivan oma, kaunis maailmansa, jonka ulkopuolelle en halua tipahtaa.

Vasta aivan viimeaikoina olen käsittänyt, että olen oikeasti lähdössä pois Vietnamista ja sen, mitä tämä tarkoittaa. Suhteemme on ollut hyvin tiivis ja olemme olleet yhdessä lähes yötä päivää ja yhtäkkiä minut repäistään pois, toiselle puolen maapalloa. Välimatka on pitkä, mutta ei mahdoton – olenkohan koskaan suostunut toteamaan mitään asiaa mahdottomaksi? Tällä hetkellä, lähtöni ollessa aivan liian lähellä, tunnen kaiken aikaa kasvavaa paniikkia, surua, pelkoakin. En mitenkään voi uskoa, ettemme pian enää pystykään olemaan yhdessä fyysisesti. Pääni alkaa olla aivan täynnä ristiriitaisia ajatuksia Suomeen paluusta.

Toisaalta tämäkin on vain järjestelykysymys. Ehdin tulla syyskuun alussa kesätöiden loputtua takaisin Vietnamiin pariksi viikoksi ennen kuin opintoni Skotlannissa alkavat. Eilen tilasin Suomen osoitteeseen iPhonen, jotta yhteydenpitomme olisi mahdollisimman mutkatonta, kun pystymme molemmat käyttämään Skypeä iPhoniemme avulla melkein koska ja missä tahansa. Lisäksi teimme vielä suunnitelman siitä, mihin aikoihin meidän on helpointa jutella Skypessä. Asiat toimivat, kun ne laitetaan toimimaan.