Viikko on hurahtanut vauhdilla. Tiistaina Vietnamissa vietettiin kuningas Hungin muistojuhlaa (Gio to Hung Vuong Day, Hung Kings Commemorations), ja päivä oli siis vapaapäivä. Itse en tuon päivän juhlimista huomannut muuten kuin että maanantai-illalla vietnamilaisen ystäväni perhe askarteli jotain kuulemma tärkeää. Vietnamilaiseen tapaan tätä ei sen enempää selostettu.

Eilen illalla olin vietnamilaisen tuttuni läksiäisissä. Hän muuttaa puolalaisen aviomiehensä sekä heidän yhteisen lapsensa kanssa Puolaan parin päivän sisällä (tarkkaa lähtöpäivää ei tiedetty vielä eilisiltana; kuinka viimetipassa se mahtaa selvitä?). Viisumien – oikea termi lienee oleskelu- ja työlupa – saaminen vaimolle ja lapselle on ollut kiven alla; he joutuivat vielä eilen asioimaan Puolan suurlähetystössä. Ja tähän mennessä lupia oli kuulemma yritetty järjestää jo vuoden verran. Minä taas suomen kansalaisena pystyn vapaasti en vain matkustamaan, vaan myös työskentelemään ja asumaan Euroopan unionin alueella, ja viisumin pitäisi järjestyä melko nopeasti ja kivuttomasti suureen osaan maailman muista maista. Yksi asia, johon olen Vietnamissa vahvasti törmännyt, on maailman eriarvoisuus; ei vain maahantulolupien kannalta vaan myös monessa muussa asiassa kuten esim. koulutuksessa, elintasossa, mahdollisuuksissa ja itsemääräämisoikeudessa.

Mutta takaisin eilisiin läksiäisiin. Läksiäisiin oli tarkoitus mennä ilta kuudeksi, mutta jotenkin läksiäis- yms. -sähläys oli taas hyvin vietnamilaista, ja saavuimme läksiäisiin kaverini kanssa puoli yhdeksältä. Tällainen parin tunnin myöhästyminen ei tuntunut merkitsevän juuri mitään; Suomessa juhlat olisivat olleet varmaan jo ohitse. Läksiäisiin oli kutsuttu perhe, sukulaiset ja läheisimmät ystävät. Ja koska ollaan Vietnamissa, niin läksiäiset – kuten myös muutkin juhlat – tarkoittavat tietenkin yhdessä syömistä, joten lähes heti saavuttuamme ”katettiin pöytä”, ja alettiin syödä. Niin, Vietnamissa syödään usein lattialla eräänlaisen maton päällä ainakin silloin, kun suuri määrä ihmisiä kokoontuu yksityisasuntoon syömään, joten pöydän kattaminen on lainausmerkeissä. Vietnamilaisissa juhlissa syödään ajan kanssa ja nautiskellen, ja eilenkin syömiseen kattamisineen ja siivoamisineen meni noin kaksi tuntia – tätä ennen osa porukasta oli käyttänyt koko iltapäivän ruoan laittoon –, jonka jälkeen juhlat alkoivat olla ohi.

Kuten olen varmaan jo aiemmin todennut, on kiva päästä mukaan vietnamilaisten juhliin. Ne myös osaltaan opettavat paljon vietnamilaisesta kulttuurista. Loppuun voisinkin vielä mainita mielenkiintoisen ilmiön eilisissä juhlissa. Naiset ja miehet söivät nimittäin eri paikoissa: miehet keskellä olohuonetta ja naiset taaempana keittiön lähellä. Tällaiseen syömisjärjestelyyn en ole aiemmin törmännyt, mutta aika selkeä merkki täällä vallitsevasta sukupuolten välisestä eriarvoisuudestahan tämä on.

Eipä sitten muuta kuin mukavaa viikonloppua kaikille blogiani seuraaville!