Tässä heti alussa on kuva yhdestä etnisen museon taloista (Museum of Ethnology, jossa vierailimme siis lauantaina).

Eilen menin Perfume Pagodalle. Lauantai-ilta venähti vähän, joten kotiuduin vasta aikaiseen sunnuntaiaamuna, kävin suihkussa, söin aamiaisen ja lähdin keskustaan kohti matkatoimistoa, josta olin matkan Perfume Pagodalle varannut. Sieltä minua tuli hakemaan bussi, joka oli jo melkein täynnä muita saman reissun varanneita ihmisiä. Bussimatka kesti reilut kaksi tuntia ja nukuin melkein koko matkan kerta en yöllä ollut ehtinyt nukkua. Bussimatkan jälkeen oli vuorossa tunnin pituinen venematka. Veneet olivat hyvin pieniä ja kiikkerän näköisiä ja kutakin venettä souti yksi vietnamilainen nainen; en tiedä, miten nuo pienet vietnamilaiset naiset jaksavat suotaa niin pitkän matkan venettä, jossa on kyydissä noin kahdeksan ihmistä.

Maisemat, joita venematkallamme näimme, olivat uskomattoman kauniit. Aluksi kun kuulin, että venematka on tunnin mittainen ja kun vielä näin, että veneen vauhti on todella hidas, ajattelin vähän, että tuleepa tylsä tunti; olin väärässä. Venematka oli mielettömän kaunis. En ole koskaan aiemmin nähnyt sellaisia maisemia. Kaikki oli hyvin seesteistä ja kaunista. Ohessa on muutama venematkalta otettamani kuva.

Rantautumisen jälkeen meillä oli lounas ja sitten itse matka Perfume Pagodalle alkoi. Perfume Pagoda sijaitsee ikään kuin vuoren huipulla ja sinne voi joko kivuta jalkaisin noin neljänkymmenen minuutin pituisen matkan tai sitten mennä näköalahissin tyyppisellä vehkeellä. Suurin osa porukastamme päätti mennä sinne näköalahissillä, mutta minä kävelin yhdessä muutaman muun seurueemme jäsenen kanssa. Oli hyvä päätös kävellä sinne, vaikka matka oli kyllä älyttömän raskas ja yhdessä vaiheessa tuntui siltä, ettei koskaan pääse ylös saakka. Kävely ylös tuntui todella eksoottiselta, sillä meitä ympäröi metsä, joka oli tietenkin jotain aivan muuta kuin mitä olen Suomessa tottunut näkemään. Seuraavaksi metsästä nappaamani kuva.

Itse Perfume Pagoda oli vaikuttava. Se oli vuoren huipulla ikään kuin kallioluolassa, jossa oli ihanan viileää. Se on siis buddhalaisille uskonnollinen paikka, jossa luonnollisesti oli kaikkea buddhalaiseen uskontoon liittyvää. Pagodan näkemisen jälkeen lähdettiin sitten takaisin alas, mutta tällä kertaa päädyin hissillä kulkemiseen. Alhaalla käytiin vielä katsomassa temppelialuetta, jonka jälkeen edessä oli jälleen tunnin venematka ja kahden tunnin bussimatka. Keskustassa kävin syömässä nuudelikeittoa nyt jo vakipaikakseni muodostuneessa ravintolassa, jonka jälkeen hyppäsin bussiin matkatakseni takaisin kotiin. Bussimatka oli aika hauska. Vanha vietnamilainen mies esitteli minulle innoissaan kahta Nokian kännykkäänsä, kun kuuli, että olen suomalainen. Lisäksi hän osasi sanoa suomeksi "näkemiin". Todella hupaisa vanha mies.

Laitan tähän loppuun vielä muutaman Perfume Pagoda- reissulta ottamani kuvan.