Olen ollut Suomessa kuukauden päivät, mutta tuntuu kuin olisin ollut täällä jo paljon pidempään. Työt muodostavat päiviin tietyt, samoina toistuvat rutiinit: herätys joka aamu klo 4.40, 6.52 junalla töihin, kahvitauko kymmeneltä… En pidä rutiineista. Ne tuovat elämään tylsähkön maun. Kaavoihin kangistuu nopeasti. Täytyy olla valppaana, jottei eräänä kauniina päivänä herää siihen, että tajuaa viimeisten kymmenen vuoden livahtaneen ohi ja jokaisen niistä olleen täysin samanlainen kuin edellinen, kaavoja vankasti seuraava, hajuton ja mauton vuosi.

Suomen kesän valoisuudesta huolimatta olen ollut viime aikoina melko väsyksissä, vaikka olen ollut vain vakkarikesätyöpaikassani töissä. Tuntuu hassulta, sillä yleensä olen ollut etenkin kesällä ”superihminen”, joka jaksaa vaikka mitä. Nyt tuntuu, että tarvitsen aikaa vain olemiseen. Liekö totaalinen ympäristön vaihdos – Vietnamista Suomeen – vai kaikki tunteet ja ajatukset, joille ei ole ollut ennen tilaa, mutta jotka puskevat nyt päälle, kun syövät niin paljon energiaani. Minulla on meneillään jonkinlainen tasaantumis- ja asioiden mietiskely –kausi. No, mikäs siinä, ihan hyvä, että välillä tulee vähän pysähdyttyä.

Kaikenlaista pientä hoidettavaa ja järjestettävää tulee sitä mukaan lisää, kun edelliset saa alta pois. Valtaosa niistä koskee tavalla tai toisella syksyllä Skotlantiin muuttoa ja opintojen alkua. Tällaiseen kivaan asiaan liittyviä juttuja on mukava hoidella, etenkin kun olen nyt kiireettä liikenteessä, eikä tarvitse tehdä kaikkea kamalassa stressissä kerralla rykäisemällä. Jostain syystä tuntuu, etten kestä tällä hetkellä minkäänlaista stressiä tai mieletöntä kiirettä. Aivan todella hassu tämä olotila, kun tarvitsee niin paljon rauhaa ja omaa aikaa ympärilleen.

Kun on pidemmän aikaa ulkomailla omine nokkineen, alkaa arvostaa uudella tavalla ympärillään olevaa perhettään ja niiden kaikkien läheisimpien ihmisten kanssa vietettyä aikaa. Asuessani vakituisesti Suomessa en nähnyt siinä mitään ihmeellistä, että saan tulla joka päivä kotiin, missä ne kaikkein rakkaimmat ihmiset ovat. Nyt, kun vietän valtaosan vuodestani ulkomailla, tuntuu todella ihanalta, kun Suomessa ollessani saan olla perheeni kanssa läheisissä kosketuksissa päivittäin.

Lopettelen hajanaisten ajatusteni kirjoittelun tältä erää tähän ja siirryn vähitellen jo iltatouhuihin.