Hei taas.

Eilen oli ensimmainen tyopaivani, joka alkoi silla etta yksi koulun englannin opettajista soitti minulle vahan kuuden jalkeen aamulla ja kysyi, voinko tulla koululle kahdeksaksi. Laitoin siis vauhdilla itseni valmiiksi ja lahdin matkaan, silla aamuruuhkassa bussimatkaan voi menna jopa tunti. Bussimatka toihin sujui ihan hyvin. Juttelin lahes koko makan ajan vietnamilaisent tyton kanssa, joka opiskelee yliopistossa englantia kolmatta vuotta. Koululle paastyani pyysin "ovimiesta" ohjaamaan minut opettajien huoneeseen, mutta paadyinkin jonnekin aivan eri paikkaan. Koulu on todella iso, joten en osaa suunnistaa siella lainkaan. Soitin englannin opettajalle, joka on tavallaan kuin esimiehin koulussa, ja lopulta noin 10 minuuttia ihmeteltyani kaksi oppilasta tuli hakemaan minua. Olin kasittanyt asian niin, etta noin kaksi ensimmaista viikkoa seuraan opetusta ja tarvittaessa autan oppilaita harjoituksissa yms., mutta Vietnamin tyyliin todellisuus olikin sitten aivan toinen. Oppilaat toivat minut luokkaan, jossa mainitsemani englannin opettaja oli. Han kertoi minulle, etta voin alkaa opettaa luokkaa ja hanen taytyy menna opettamaan toista luokkaa. Han antoi minulle mikrofonin kateeni (Vietnamissa opettajat nakojaan puhuvat mikrofoniin) ja sanoin tapaavansa minut tunnin jalkeen opettajien huoneessa.  Wau. En ollut valmistellut mitaan eika minulla muutenkaan ollut pienintakaan ajatusta siita, mita opettaa vietnamilaisille lapsille ja ennen kaikkea miten. Taytyi siis vahan improvisoida ja kayttaa mielikuvitusta, ja selvisin tunnista ihan hyvin. Taytyy myontaa kylla, etta oli aika mielenkiintoista alkaa opettaa ihan tuosta noin vain kylmiltaan. Etenkin kun minulla ei ole minkaanlaista opetuskokemusta. Kokemus oli kuitenkin kaiken kaikkiaan tosi hyva ja tunnin jalkeen olin hirmu ylpea, etta selvisin siita niinkin helposti, silla jos minulle ennalta olisi kerrottu etta joudun tallaiseen tilanteeseen, niin olisin ollut aivan varma, etten selvia siita kunnialla.

Tunnin jalkeen tapasin englannin opettajan. Han on kolmekymppinen nainen. Seurasi yllatys numero kaksi. Han vei minut selaamaan Oriflamen esitetta netista. Aluksi katselimme jotain toista samantyylisen meikkifirman esitetta, mutta Oriflame tuli puheeksi, ja minaha olen myynyt kyseista merkkia, joten siirryimme selaamaan Oriflamen esitetta. Olin aiemmin lukenut, etta vietnamilaisessa tyoelamassa hyvin tarkeana pidetaan tyontekijoiden valisia suhteita ja niiden luomista seka yllapitamista, milla ei tarvitse olla mitaan tekemista itse tyosta. Tassa Oriflamen esitteen selaamisessa ja Oriflamesta keskustelussa oli varmastikin kyse tasta. Lisaksi opettaja kutsui minut luoksensa paivalliselle. Esitteen selailun jalkeen kavimme itse asiaan ja teimme minulle lukujarjestyksen. Opetan eri luokkia paivassa pari tuntia, riippuen vahan paivasta. Seuraavaksi minut vietiinkin sitten uuteen luokkaan, jossa pidin toisen oppitunnin ja taman jalkeen pidin viela yhdelle uudelle luokalle kolmannen oppitunnin. Kello oli vahan yli kaksitoista paivalla, kun paasin lahtemaan koululta iloisin mielin.

Kouluni on erittain hyva koulu ja kuulemma ihan Hanoin parhaimmistoa. Se on yla-aste ja oppilaani ovat noin 12-14-vuotiaita raapaleita, joista osa puhuu erinomaista englantia kun taas osan englanti on hyvin rajoittunutta. Jostain syysta opetan englantia vain koulun parhaiten englantia puhuville luokille. Opettajilla on todella hienot vaatteet, korkokenkia ja jakkupukuja myoten. Koulu on upea. Tosi hassua, etta opetan englantia noin hyvassa koulussa, silla taalla vapaaehtoistyopaikat ovat paaosin koyhemmissa kouluissa tai lastenkodeissa. Hammentavaa, mutta ei minulla mitaan valittamista ole. Koulu sijaitsee loistavalla paikalla Hanoin keskustassa.

Koulupaivan jalkeen tapasin vietnamilaisen kaverini Hoan Kiem- jarvella ja menimme hanen mopollaan vietnamilaiseen ravintolaan syomaan tyypillista vietnamilaista ruokaa. Taman jalkeen kavimme West Lake- jarvella kahvilla, josta suuntasimme tutustumaan Ho Chi Minh- museota. Siella meilla ei mennyt paljon aikaa, joten menimme Old Quarter- alueelle (vanha kaupunki), josta ostin yhden siistin paidan koulussa opettamista ajatellen. Han toi minut mopollaan takaisin kotiini, jolloin kello oli noin puoli kuusi, ja meilla alkoi olla paivallisaika taalla talossamme. Paivallisen jalkeen menimme kaymaan yhden toisen suomalaisen vapaaehtoisen kanssa marketissa, jonka jalkeen istuimme vahan aikaa jo tutuksi tulleessa vietnamilaisessa ravintolassa lahistollamme.

Tanaan menin taas aamulla koululle ja opetin samaa luokkaa kuin eilen, jonka jalkeen teimme jonkinnakoista opetussuunnitelmaa englanninopettajan kanssa. Puoli yhdeltatoista paasin jo kotiin. Huominen paiva tuleekin olemaan aika paljon pidempi, silla menen koululle aamusta ja viimeinen tuntini alkaa neljalta iltapaivalla. Aina ennen tulevaa koulupaivaa minun taytyy tietenkin suunnitella ja jarjestaa tulevan koulupaivan ohjelma, joten itse koulussa tapahtuvan opettamisen lisaksi tyohoni kuuluu myos kotona tapahtuva ohjelman suunnittelu. Lahdin takaisin kotiini pain bussilla, mika ei ollut aivan yksiselitteista, silla oikean bussipysakin loytaminen porottavan auringon alla osoittautui tuskalliseksi, mutta onnistuin kuin onnistuinkin ajelemaan bussilla takaisin tanne vapaaehtoisten taloon, tosin hieman kiertoteita pitkin, mutta mitapa pienista. Saavuin tanne juuri sopivasti lounaalle, jonka jalkeen olin aivan poikki ja otinkin usean tunnin torkut, kun muut vapaaehtoiset menivat viela takaisin toihin lounaan jalkeen. Talla hetkella elama taalla on hyvin hektista, hauskaa ja ihanaa mutta toisaalta taas taynna kaikkea uutta ja ihmeellista. Vasymys painaa siis aika helposti paalle, etenkin kun en ole nukkunut eilista yota lukuunottamatta viela yksiakaan kunnon younia. Mutta onneksi ehdin tanaan vetamaan kunnon paivaunet, mika varmasti auttaa paljon.

Lopettelen tahan ja alan valmistella huomista koulupaivaa.