Viime viikko oli melko kiireinen, silla minulla oli toita viikon jokaisena paivana. Lauantaina opetin collegessa ja sunnuntaina pidin englannin yksityistunnin. Tama viikko nayttaa edellisviikon tapaan melko tyontayteiselta; tanaan eli tiistaina on viikon ainoa vapaapaiva.

Opettaminen collegessa on lahtenyt tosi hyvin kayntiin. Ilmapiiri siella on mielestani hirmu hyva ja opettaminen hauskaa. Collegeopiskelijoita on tavallaan paljon helpompi opettaa kuin ylaasteikaisia, silla he ovat ian myota paljon karsivallisempia. Nautin kuitenkin myos ylaasteella tyoskentelysta, silla siella tuntini ovat vain 45 minuuttia, joka on juuri sopiva aika, jotta saa tehtya tunnista mielenkiintoisen ja tekemisen tayteisen paketin, johon oppilaat osallistuvat mielellaan. Collegessa englannin tuntien pituus on puoli kahdeksasta puoli kahteentoista, ja puolessa valissa pidamme noin 15 minuutin tauon. Nelja tuntia englannin opettamista yhdelle ja samalle luokalle on melko paljon, etenkin kun meidan taytyy aina kayda kirjasta tietyt maaratyt asiat lapi. Toisaalta nuo neljan tunnin aamut collegessa eivat ole kuitenkaan lainkaan mahdottomat, vaan kuluvat loppujen lopuksi melko nopeasti. Neljan tunnin puhuminen ilman mikrofonia noin 20-35 oppilaalle on varmaan se rankin osa; talla hetkella kurkkuni on melkoisen heikolla tolalla, mutta eikohan se tasta.

Kiinalainen uusivuosi lahestyy, ja vietnamilaiset ovat kiireisia sita valmistellessaan. Kiinalainen uusivuosi on vuoden kohokota Vietnamissa, joten kaiken taytyy olla kunnossa sita varten. Kiinalaista uuttavuotta voisi verrata meidan jouluumme, jonka valmisteluun (joulusiivous, ruoka, ostokset...) kaytamme paljon aikaa ja vaivaa. Ja koska kaikki valmistelevat kiinalaista uuttavuotta, niin maassa ei tapahdu juuri mitaan ihmeellisempaa ennen tata suurta juhlaa. Esim. VPV (Volunteers for Peace in Vietnam) ei tahdo ottaa uusia vapaaehtoisia tai jarjestaa tyoleireja uuden vuoden lahettyvilla, joten talla hetkella talossamme asuu lisakseni vain kaksi asukasta, ja ensi viikolla meita onkin vain kaksi. Meilla on koulusta kahden viikon loma kiinalaisen uuden vuoden aikaan. Ensimmaisella viikolla ovat viralliset juhlapyhat, jolloin menen ensin pariksi paivaksi kaverini kotikaupunkiin hanen perheensa luokse, ja taman jalkeen  vietan pari paivaa toisen kaverini kotikaupungissa hanen perheensa luona, jonka jalkeen lennankin jo Kuala Lumpuriin.

Tassa kuulumiset talta eraa. Tekstissani ei ole kaikkia aakkosia, silla kirjoitan tata kaverini hotellilla hotellin tietokoneella.