Tänään on kulunut aika tarkalleen puoli vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran saavuin Hanoihin. Kuusi kuukautta siitä, kun lähdin Suomesta perhoset vatsassani, tietämättä lainkaan, millaista elämäni Vietnamissa tulee olemaan. Ja kuluneen puolen vuoden voin todeta olleen mielenkiintoinen; elämäni tuntuu olevan aina enemmän tai vähemmän mielenkiintoista. Kaksi ensimmäistä kuukautta olivat totuttelua, tutustumista, ihastusta ja ihmetystä. Tammi- ja helmikuu yllättivät minut täysin kylmyytensä ansiosta. Toisaalta helmikuun Malesian lomareissulla ei kylmästä säästä voinut puhuakaan. Maaliskuussa työaikatauluni alkoivat olla selvillä; tarkoitan siis sitä, että töihini ei tullut enää jatkuvasti muutoksia kuten aiemmin. Voin todeta maaliskuun olleen myös huonoin kuukausi jatkuvan sateen ja yleisen väsymyksen vuoksi. Pari kertaa olin aivan valmis pakkaamaan kassini ja palaamaan Suomeen. Mutta kuten sanottu, elämään kuuluvat huonot ja hyvät kaudet, niin kotimaassa kuin myös ulkomailla, ja vähän masentavan ajanjakson jälkeen ei edessä voi odottaa muu kuin hyvä jakso. Ja huhtikuussa kevät on vihdoin koittanut, aurinko jaksaa jälleen paistaa, eikä mielikään voi olla muuta kuin aurinkoinen. Lisäksi huhtikuu on taas yksi näitä aivan ennätysnopeasti kuluneita kuukausia. Kivan ilman lisäksi tämä johtuu varmasti myös mukavista tapahtumista, kuten piristävästä Bangkokin matkasta.

Työsopimukseni päättyy kuukauden kuluttua eli juuri sopivasti kesälomien alkuun niin täällä kuin myös Suomen koulumaailmassa. Vaikka pidän vaihtelusta, enkä jaksa kovin kauaa olla takertuneena samoihin kuvioihin, tuntuu mukavalta, että työni on pysynyt samana jo pari kuukautta. Kun työaikataulut ovat suunnilleen samankaltaiset viikosta riippumatta, on helpompi tehdä suunnitelmia vapaa-ajalle, ja lisäksi työ rullaa sulavasti, kun siihen on tottunut. Uskaltaisin melkein jo luvata itselleni – vaikka tätä ei pitäisi tehdä koskaan Vietnamissa, jossa suunnitelmat muuttuvat jatkuvasti –, ettei tähän viimeiseenkään työkuukauteen tule merkittäviä muutoksia. Seitsemän kuukauden opettamisen jälkeen on aika parin viikon lomalle Vietnamissa. Työtäni pystyisin jatkamaan pidempään, mutta talossamme en missään tapauksessa tahdo asua hetkeäkään kauempaa, kun lämpimien ilmojen ansiosta kaiken maailman ötökät ja ällötykset ilmestyvät tallustelemaan seiniä ja lattioita pitkin ja muutenkin talo tuntuu, jos mahdollista, vielä entistä likaisemmalta. Työsopimuksen päättymiseen päättyy myös sopimukseni asunnosta, joten lomaviikkoni saan asustella jossain mukavammassa – ja samalla myös auttamatta hintavammassa – paikassa.

Nyt on vielä pari viikkoa jäljellä elää sitä normaalia Vietnamin arkea, jonka jälkeen täytyy alkaa väistämättä vähän jo miettiä Suomeen paluuta. Lyhyeltä reissulta kotiinpaluu on ainakin omalla kohdallani jo jonkinlaista sähläystä, puhumattakaan sitten siitä, kun tulee takaisin kauan poissa oltuaan. Stressiä lisää se, että minun täytyy välittömästi Suomeen palattuani alkaa järjestellä syyskuussa tapahtuvaa Skotlantiin opiskelemaan lähtöä; no juu, aivan itse olen aikatauluni luonut, ja täytyy myöntää, että oikeastaan pidän pienestä stressistä ja kiireestä. Pientä kauhistusta aiheuttaa myös se fakta, että Vietnamissa tavaraa on taas kertynyt aivan mielettömästi, enkä tiedä, millä ihmeellä tällaisen tavaramäärän saisi Suomeen kuljetettua ilman hurjia kuluja. Mutta asioilla on tapana järjestyä.