Tänään nukuimme taas aika pitkään, heräsimme noin kymmenen pintaan. Eilinen patikointi tuntui kivasti jaloissa. Käytiin syömässä aamiainen/lounas, jonka jälkeen kapusimme ylös kohti Radio Toweria, joka on siis ihan keskustassa oleva torni. Torni on hirmu korkealla ja patikointi porrasaskelmia pitkin on melko rankka, mutta ylös päästyään maisemat ovat tietenkin aika huikeat ja lisäksi ylhäältä näkee koko Sapan alueen. Matkalla ylös näkee myös kaksi erilaista puutarhaa ja muutenkin matkan varrella nähdyt maisemat ovat kaiken sen patikoimisen arvoiset.

Tämän jälkeen tulimme takaisin hotellille ja nyt olemme pakanneet ja tehneet muuta sellaista lähtöön liittyvää. Lähdemme viiden aikaan minibussilla kohti Lao Caita, josta junamme Hanoihin lähtee puoli kahdeksalta, joten Hanoihin saavumme huomenna noin neljän, viiden aikaan aamulla. Lomamme Sapassa on ollut loístava. Neljä päivää Sapassa on juuri sopiva aika, jotta ehtii nähdä kaiken haluamansa ilman kiirettä ja lisäksi ehtii vielä rentoutuakin. Ennen kaikkea tulimme tänne rentoutumaan ja pitämään vähän taukoa töistä. Tällaisen pienen tauon jälkeen saa taas kummasti uusia ideoita töihin liittyen ja jaksaa taas ihan eri tavalla.

Sapa on suloinen, pieni kylä ja itse olen viihtynyt täällä tosi hyvin. Ruuhkaisesta ja vilkkaasta Hanoista on hyvä päästä välillä pois vähän lepäämään ja toisaalta usean rauhallisessa ja uinuvassa Sapassa vietetyn päivän jälkeen on taas kiva päästä Hanoin kaupunkimaisemiin ihmisvilinän keskelle.  Mutta nyt pakkaan loputkin kimpsuni ja kampsuni, jonka jälkeen menemme vielä maistelemaan Sapan herkullista ruokaa ennen Lao Caihin suuntaamista. Tekstin kuvat ovat luonnollisesti Sapasta otettuja. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!