Malesian ja HCMC:n lämpö vaihtuivat Hanoin koleuteen. Sää on muutamalla asteella lämpimämpi kuin mitä se oli ennen Malesian reissuani, mutta aika vilpoinen täällä silti yhä on. Kevättä kohden kuitenkin mennään ja aurinkokin on jo parina päivänä pilkistellyt. Täytyy sanoa, että Hanoi on kyllä hyvin paljon kauniimpi kaupunki aurinkoisella säällä. Kolea ja hämärä Hanoi on tietyllä tapaa jopa vähän synkkä. Onneksi sään pitäisi kuitenkin muuttua keväisemmäksi päivä päivältä.

Kohtasin aikamoisen yllätyksen saapuessani tänne takaisin, kun talossamme oli yhtäkkiä kymmenen uutta vapaaehtoistyöntekijää. Tällä hetkellä meitä siis asuu täällä 13. Suurin osa uusista vapaaehtoisista on lyhyen ajan vapaaehtoisia eli he siis ovat täällä vain viikon tai kaksi tai maksimissaan kuukauden. Toivoisin, että pitkän ajan vapaaehtoisilla olisi kokonaan oma talonsa ja lyhyen ajan vapaaehtoisilla omansa, sillä pidemmän päälle kämppisten jatkuva vaihtuminen viikon tai kahden välein on kyllä aika rasittavaa. Oman kokemukseni perusteella tilanne on paras, kun meitä asuu täällä noin seitsemän pitkän ajan vapaaehtoista. Tällöin täällä on tarpeeksi ihmisiä, jotta aina löytyy juttukaveri, mutta vessajonoja ei kuitenkaan pääse syntymään. Lisäksi pitkän ajan vapaaehtoisiin ehtii tutustua kunnolla ja talossa vallitsee hyvä yhteishenki ja meillä on melkein kuin eräänlainen perhe täällä. Kaikki myös tuntevat toistensa rutiinit ja työaikataulut ja pyrkivät ajoittamaan esim. aamutoimensa niin, että raivostuttavalta ruuhkalta kylppärissä vältytään. Kuten sanottu, niin lyhyen ajan vapaaehtoisten kanssa yhteiselämää ei ehdi saada sujumaan niin jouhevasti, ja sitten seuraavaksi he ovatkin jo lähteneet ja tilalle tulee jälleen uusia lyhyen ajan vapaaehtoisia ja tilanne on jälleen sama. Joten mielestäni olisi kyllä ihan oikeutettua, että pitkän ajan vapaaehtoisille järjestettäisiin oma asuntonsa, jossa he saisivat elää rauhassa keskenään omia aikataulujaan seuraten, eikä sekaan heitettäisi vain viikoksi tai kahdeksi viikoksi tänne työskentelemään tulleita vapaaehtoisia, vaan heille voisi puolestaan olla oma talonsa.

Työt ovat lähteneet loman jälkeen käyntiin jokseenkin samanlaisissa vähän hämmentävissä merkeissä kuin täällä asuminenkin. Työprojekteihini on ilmeisesti tulossa jälleen joitain muutoksia, joista minulle ei ole kuitenkaan annettu riittävää informaatiota. Huoneeni oveeni oli vain lauantaina liimattu lappu, että mene yläasteelle töihin maanantaina. Ei aikaa, ei mitään syytä siihen, miksi minun tulisi mennä sinne eikä collegeen kuten normaalisti. En myöskään saanut mitään järkevää selitystä tilanteelle, kun yritin sitä tiedustella, joten voisin todeta tilanteen työpaikkojeni kanssa olevan jälleen aika kummallinen. En viitsi sinne yläasteellekaan turhan takia mennä vain aikaani tappamaan. Menen sinne mielelläni silloin kun minulla on englanninkerho, mutta jos minun tahdotaan taas menevän vain istuskelemaan sinne ja juttelemaan opettajien kanssa ilman mitään varsinaista tekemistä, niin jätän tämän kyllä välistä. En voi sietää sitä, että joudun tuhlaamaan aikaani jossain ja istuskelemaan tyhjän panttina, kun minulla olisi samaan aikaan kasoittain tärkeämpää ja tuottoisampaa tekemistä. Joten en mennyt tänään töihin lainkaan, kun kukaan ei edes vaivautunut selvittämään, mihin aikaan minun sinne tulisi mennä, tai miksi minun yhtäkkiä tahdotaankin menevän yläasteelle tänään, vaan sen sijaan olen yrittänyt selvitellä tätä kummallista tilannetta, mikä ei tosin näytä lainkaan sen selvemmältä vieläkään. Olen ollut täällä jo sen verran kauan aikaa, etten lähde enää näihin järjestöni kaikista hulluimmilta ja oudoimmilta tuntuviin pompotteluihin mukaan, vaan teen asiat sitten ihan omien aikataulujeni mukaisesti, mikä ei tunnu lainkaan huonolta vaihtoehdolta sekään.

Kaiken kaikkiaan voisi siis sanoa, että lomalta tuli tosiaankin palattua harmaaseen arkeen. Edes harmaaseen arkeen paluu ei kuitenkaan saa mieltäni loppujen lopuksi kovinkaan harmaaksi, sillä tähän monen ihmisen kanssa asumiseen kyllä tottuu jälleen ja tästäkin tulee varmasti pian taas ne parhaat puolet esille. Lisäksi olen jo tottunut siihen, että organisaationi täällä töppäilee jatkuvasti asiassa kuin asiassa, eikä mikään suju niin kuin pitäisi tai edes ole sitä mitä pitäisi. Minä saan oman arkeni sujumaan kuitenkin aivan mainiosti ja pystyn ihan itsekin luomaan omat työaikatauluni, joten siinäpähän hölmöilevät, minuun se ei enää pysty juurikaan vaikuttamaan.  Arki siis jatkuu täällä kevättä ja auringon paistetta jo odotellessa.