Eipä ole enää montaa tuntia siihen, että suuntaan jälleen lentokentälle ja vaihdan maata; tosin tällä kertaa vain viikoksi, mikä tuntuu kuitenkin ihan riittävältä ajalta pienelle rentoutumis-ja shoppailulomalle. Tällä kertaa saan lähteä niinkin hassuun aikaan lentokentälle kuin kolmelta aamuyöllä, mikä on juuri sellaiseen aikaan, ettei viitsi oikein mennä nukkumaankaan. No mutta onneksi olen erittäin lahjakas lentokoneessa nukkumisessa. Tällä kertaa edessä pitäisi olla helppo seitsemän tunnin lento ilman edes lentokoneen vaihtamista, mikä tuntuu oikeastikin aika luksukselta vuorokauden kestäviin lentoihin ja tuskastuttavaan välilaskukentillä odotteluun verrattuna.

En ole vieläkään jotenkin ihan sisäistänyt, että kohta on jälleen maan vaihto edessä. Tosin kellon käydessä ja lähdön hetken tullessa aina vain lähemmäs ja lähemmäs alkaa myös innostunut odotus pikkuhiljaa tehdä tuloaan. Olen todella odottavainen Malesian suhteen. Ennakkokäsityksenäni on se, että saavun lämpimään ja kauniiseen maahan; tämä kuulostaa kyllä aika ympäripyöreältä. Malesian pääkaupungin Kuala Lumpurin on kuvattu olevan shoppailijan paratiisi, ja shoppailemaan sinne olen todella menossa; en ota juuri mitään muita vaatteita mukaani kuin vain päälläni olevat, jotta matkalaukussani on tilaa uusille vaatteille ja kaikelle muulle ihanalle. Tosin tällä hetkellä minulla ei kyllä ole matkalaukkua Vietnamissa, joten täytyy varmaan sekin hankkia Malesiasta... Olen viime aikoina suorastaan pihtaillut uusien vaatteiden hankinnassa, kun olen tiennyt tämän shoppailuloman olevan edessäpäin, joten nyt odotan jo melkein kärsimättömänä, jotta pääsen tähän shoppailijan paratiisiksi kuvattuun paikkaan ostamaan kaikkea välttämätöntä ja miksei myös vähän vähemmän välttämätöntä.

Ihan viikkoa en kuitenkaan pelkkään shoppailuun saa kulutettua, ja kuten aiemmin mainitsin, niin lomani tarkoituksena on myös rentoutua. Tämä onnistuu varmaan parhaiten rannalla lämpimän auringon alla löhöillessä, ja Malesiassa kauniita rantakohteita pitäisi olla riittämiin. En ole vielä ehtinyt noita rantakohteita sen enempiä tutkiskella, mutta se onnistuu kyllä varsin mainiosti myös huomenna Malesiaan saavuttuani. Muutenkaan en ole mitenkään sen ihmeemmin ehtinyt lomaani suunnitella; tällä hetkellä ajatuksena on vain se, että tahdon viettää pääkaupungissa Kuala Lumpurissa ostoskeskuksissa kierrellen pari päivää ja sitten rannalla rentoutuen toiset pari päivää. Singapore houkuttelee myös mielessä, joten jos aikaa on riittävästi, niin varmaan sielläkin pistäydyn, kun sinne pääse kätevästi Malesiasta junalla. Tosin tuo Singaporessa käynti ei ole mitenkään varmaa, sillä vaikka viikossa ehtisi mainiosti tehdä tuon kaiken (Kuala Lumpurissa shoppailun, rannalla löhöilyn ja Singaporeen tutustumisen), niin voi olla, että päädyn mieluummin rauhassa ja ajan kanssa tutustumaan Malesiaan. Viime ajat Hanoissa ovat olleet sellaista hullunmyllyä ja kiirettä täynnä, että nyt en kyllä kaipaa minkäänlaista kiireen ja stressin tuntua lomaani.

Mutta nyt lopettelen tämän tähän ja laitan ne vähäiset matkatavarani, joita minulla on, kasaan, jottei se mene liian myöhäiseksi. Seuraavalla kerralla kirjoittelenkin sitten mitä todennäköisimmin Malesiasta. Onpas jännää!