Lähes viikko aikaa viimeisestä kirjoituksestani ja viikko menikin vauhdilla. Perjantaina matkustimme reilun neljän tunnin matkan bussilla Hanoista Halong Cityyn. Halong Cityssä meitä odotti kaverini kaunis talo; kaunein mitä olen sitten Vietnamiin tultuani nähnyt. Oli oikein kotoisa ja ylellisen mukava olo, kun talossa kaikki oli hyvin siistiä ja länsimaalaista; yleensä vietnamilaisten siisteyskäsitys tuntuu poikkeavan aika reilusti länsimaalaisesta käsityksestä ja omaan silmääni kaikki näyttää aina enemmän tai vähemmän likaiselta, mutta näin ei todellakaan ollut kaverini upeassa talossa. Toisaalta täytyy myös sanoa, että tässä reilussa kolmessa kuukaudessa olen kyllä tottunut aika hyvin siihen, ettei kaikki ole aivan niin puhdasta ja hygieenistä, ja lienee seuraava järkytys koittaa taas Suomessa, kun kaikki onkin yhtäkkiä niin puhdasta ja järjestelmällistä.

Päivät Halong Cityssä kaverini perheen luona menivät vauhdilla. Sain kokea olevani melkoinen kunniavieras ja harvinainen erikoisuus, kun kaikki tahtoivat ihastella hiuksiani, ihoani yms. Vietnamilaiset ovat aina jotenkin tosi otettuja länsimaalaisista ja tuntuvat kunnioittavan länsimaalaisia jollain omituisella tavalla. Tämä ei johdu varmastikaan vähiten siitä, että vietnamilaiset näkevät länsimaalaiset rikkaina ja eräänlaisena vaurauden ja hyvän elämän symboleina. Lisäksi vietnamilaiset pitävät valkoista ihoa kauniina ja esim. supermarketeissa näkee paljon kaikenlaisia voiteita yms., jotka mainostavat tekevän ihosta valkoisemman. Yleensähän ihmiset kai haaveilevat aina siitä, mitä itsellä ei ole, joten täällä on saanut tottua siihen, että herättää huomiota, kun on vähänkin kauempana turistialueilta; vietnamilaisilla on tapana tulla kertomaan, että olet todella kaunis yms., ja ihastelemaan kaikkea mahdollista alkaen vaikkapa valkoisesta ihosta.

Ruoka on tärkeässä asemassa vietnamilaisessa kulttuurissa ja kun perhe kutsuu vieraan kylään, niin yhdessä syöminen tuntuu muodostuvan jopa eräänlaiseksi vierailun kohokohdaksi. Jos perhe rakastaa vierastaan, niin he tahtovat tarjota tälle paljon herkullisia ruokia, ja mikäli vieras rakastaa perhettä, niin hänen täytyy osoittaa tämä syömällä kaiken mitä hänelle tarjotaan tai vähintäänkin niin paljon kuin vain mahdollista. Tämä tuntuu jopa aika hirveältä, kun on jo aivan täynnä, mutta perhe tahtoo sinun syövän lisää ja tarjoaa aina vain enemmän ruokaa ja tahtoo, että syöt kaiken loppuun. Ja kun yrität ystävällisesti kertoa, että olet täynnä, niin sitä ei oteta kuuleviin korviin, ja koska ei tietenkään voi suuttua tai osoittaa tässä kulttuurissa muutenkaan minkäänlaisia vihastumisen tai ärtymisen tunteita, niin ei auta muu kuin syödä ja hymyillä ja kehua ruokaa. Aikamoista.

Tulin takaisin Hanoihin maanantaina iltapäivästä. Talossamme ei ollut ketään; en ehtinyt nähdä ketään ennen lähtöäni, kun en ole viime aikoina viettänyt täällä paljoakaan aikaa, kun olen aina ollut kaverini luona tai sitten töissä, joten en ole täysin tietoinen siitä, missä kukakin on ja milloin tulee takaisin tai keitä täällä edes ihan tarkkaan asuu tällä hetkellä. Minäkään en viettänyt talossamme kuin pari tuntia, jotta sain siistiydyttyä vähän bussimatkan jäljiltä sekä pestyä pyykkini, ja sitten suuntasin keskustaan kaveriani tapaamaan. Olin kaverini luona keskustassa eiliseen iltapäivään asti, jolloin kaverini lähti kotikyläänsä viettämään kiinalaista uutta vuotta perheensä pariin. Olisin itsekin mennyt sinne, mutta ongelmana oli se, että minun täytyy olla lentokentällä perjantain ja lauantain välisenä yönä, ja olisin päässyt hänen kotikylästään pois vasta sunnuntaina. Joten näin ollen eilinen ilta, tämä päivä ja huominen menevät talossamme omassa seurassani, mikä ei kuitenkaan ole lainkaan niin huono vaihtoehto, sillä minun täytyy ehtiä valmistella oppitunnit yms. ennen Malesiaan lähtöä ja muutenkin on kiva ennättää välillä pitää suhteita Suomeen yllä ja jutella ajan kanssa perheen ja kavereiden kanssa. Ja nyt jo alkaa näyttää siltä, että kiirehän tässä taas tulee, jotta ehdin tehdä kaiken ennen huomisyön lentoa.

Meinasinpas melkein unohtaa aivan todella hyvän uutisen, jonka sain kuulla perjantaina: yliopisto Skotlannista tarjosi minulle opiskelupaikkaa, mikä tarkoittaa siis sitä, että aloitan syksyllä opinnot Skotlannissa, aineena Politiikka ja Kansainväliset suhteet. Oli kyllä niin hyvä uutinen tuo, etten ihan vieläkään voi uskoa sitä todeksi, sillä tämä on ollut jo pidemmän aikaa eräänlainen suurin haaveeni ja nyt se toteutuu. Tuntuu niin uskomattoman hienolta, etten tiedä, miten päin pitäisi olla. Olen tehnyt niin paljon töitä sen eteen, että pääsisin opiskelemaan Skotlantiin, viettänyt stressin täyteisiä öitä ja epätoivon hetkinä ajatellut, etten voi päästä sinne ja sitten taas kasannut itseni ja päättänyt, että minä pääsen sisälle ja aloitan opintoni Skotlannissa syksyllä. Ja nyt kun kuulin, että minut oikeastikin tahdotaan opiskelemaan sinne… Huh huh. Aika hienoa. Mutta niinhän se on, että jos oikeasti tahtoo jotain todella paljon ja on valmis tekemään töitä sen eteen, niin sitten myös saa haluamansa.

Mutta nyt päätän tämän kirjoituksen näihin hyviin uutisiin ja ensi kerralla sitten taas enemmän. Kello juoksee kaiken aikaa, ja tässä todellakin alkaa tulla kiire, jotta saan kaiken valmiiksi ja kuntoon ennen Malesian lomaa.