Eilinen ja tämä päivä ovat menneet Hanoin nähtävyyksiin tutustuessa. Eilen aamulla kävin Ho Chi Minh mausoleumissa, jossa balsamoitu setä Ho lepää. Vietnamilaisille mausoleumi on Hanoin, lienee koko Vietnamin, pyhimpiä paikkoja. Turistille mausoleumi voi kaikessa kommunistisuudessaan – lukuisat poliisit, turvatarkastukset, parijono, jossa edetään tarkasti vartijan osoittamaan tahtiin… – edustaa vaikkapa mielenkiintoista sukellusta kommunismin ikeeseen. Mausoleumin jälkeen oli hyvä nauttia raikasta ilmaa Hanoin kasvitieteellisessä puutarhassa, joka oli nätti, suuri viheralue, jossa sai olla aika hyvin piilossa myös liikenteen melulta.

Tänään kävin Hoa Lo – museossa, ”Hanoi Hilton”, joka oli siis ranskalaisten kolonialistien 1800-luvun lopulla perustama vankila, jonne poliittiset vangit joutuivat, ja myöhemmin Vietnamin sodan aikaan Pohjois-Vietnamin joukot sulkivat sinne amerikkalaisia sotavankeja. Paikka sai kaikessa karmivuudessaan veret seisahtumaan, ja pisti miettimään, miten ja miksi ihmiset ovat kautta aikojen pystyneet tekemään toisilleen mitä kamalimpia julmuuksia. Ihmisiin liitetään käsite inhimillisyys, mutta niin historiasta kuin tästä päivästäkin löytää lukuisia ihmisten inhimillisyyden kyseenalaistavia tapahtumia. Karmivan vankilan jälkeen kävin Vietnamin vallankumousta esittelevässä museossa, johon en oikein pystynyt keskittymään suoraan Hoa Lo – käynnin jälkeen.

Jotenkin teemaan sopivasti satun parhaillaan lukemaan ”The Sorrow of War”-nimistä kirjaa, joka siis käsittelee Vietnamin sotaa. Vasta viimeisillä viikoillani Vietnamissa uskallan tai viitsin mennä vähän lähemmäs tätä aihetta, joka herättää paljon ajatuksia; hämmennystä, ihmetystä ja surua, mutta myös orastavaa ymmärrystä joihinkin Vietnamissa kokemiini asioihin, joita en ole aiemmin oikein osannut ymmärtää.