Muuttolinnun siivin

Viikonloppu meni ihanasti mökillä rentoutuessa. Mökkeily lukeutuu ehdottomasti yhteen Suomen kesän parhaista paloista. Itse en kaipaa rentoutumiseen kylpylähoitoja, vaan luonnon rauhaa sekä tilaa omille ajatuksilleni ja omalle itselleni.

Olen ollut Suomessa kuukauden päivät, mutta tuntuu kuin olisin ollut täällä jo paljon pidempään. Työt muodostavat päiviin tietyt, samoina toistuvat rutiinit: herätys joka aamu klo 4.40, 6.52 junalla töihin, kahvitauko kymmeneltä… En pidä rutiineista. Ne tuovat elämään tylsähkön maun. Kaavoihin kangistuu nopeasti. Täytyy olla valppaana, jottei eräänä kauniina päivänä herää siihen, että tajuaa viimeisten kymmenen vuoden livahtaneen ohi ja jokaisen niistä olleen täysin samanlainen kuin edellinen, kaavoja vankasti seuraava, hajuton ja mauton vuosi.

Suomen kesän valoisuudesta huolimatta olen ollut viime aikoina melko väsyksissä, vaikka olen ollut vain vakkarikesätyöpaikassani töissä. Tuntuu hassulta, sillä yleensä olen ollut etenkin kesällä ”superihminen”, joka jaksaa vaikka mitä. Nyt tuntuu, että tarvitsen aikaa vain olemiseen. Liekö totaalinen ympäristön vaihdos – Vietnamista Suomeen – vai kaikki tunteet ja ajatukset, joille ei ole ollut ennen tilaa, mutta jotka puskevat nyt päälle, kun syövät niin paljon energiaani. Minulla on meneillään jonkinlainen tasaantumis- ja asioiden mietiskely –kausi. No, mikäs siinä, ihan hyvä, että välillä tulee vähän pysähdyttyä.

Kaikenlaista pientä hoidettavaa ja järjestettävää tulee sitä mukaan lisää, kun edelliset saa alta pois. Valtaosa niistä koskee tavalla tai toisella syksyllä Skotlantiin muuttoa ja opintojen alkua. Tällaiseen kivaan asiaan liittyviä juttuja on mukava hoidella, etenkin kun olen nyt kiireettä liikenteessä, eikä tarvitse tehdä kaikkea kamalassa stressissä kerralla rykäisemällä. Jostain syystä tuntuu, etten kestä tällä hetkellä minkäänlaista stressiä tai mieletöntä kiirettä. Aivan todella hassu tämä olotila, kun tarvitsee niin paljon rauhaa ja omaa aikaa ympärilleen.

Kun on pidemmän aikaa ulkomailla omine nokkineen, alkaa arvostaa uudella tavalla ympärillään olevaa perhettään ja niiden kaikkien läheisimpien ihmisten kanssa vietettyä aikaa. Asuessani vakituisesti Suomessa en nähnyt siinä mitään ihmeellistä, että saan tulla joka päivä kotiin, missä ne kaikkein rakkaimmat ihmiset ovat. Nyt, kun vietän valtaosan vuodestani ulkomailla, tuntuu todella ihanalta, kun Suomessa ollessani saan olla perheeni kanssa läheisissä kosketuksissa päivittäin.

Lopettelen hajanaisten ajatusteni kirjoittelun tältä erää tähän ja siirryn vähitellen jo iltatouhuihin.

Pidimme mökkiviikonlopun Vietnam-kavereitten kesken. Oli tosi hauskaa. Saunottiin, uitiin, grillailtiin, pelattiin Aliasta, muisteltiin Vietnamia, syötiin ja pohdittiin niitä näitä. Suomalaista mökkeilyä höystettynä hyvillä keskusteluilla ja pohdiskelulla. Kaupan päällisiksi saimme vielä taivaalla lämmittävän auringon ja kirkkaan sinisen järven. Kaiken kaikkiaan täydellistä.

Viime aikoina blogin kirjoittaminen on ikävä kyllä jäänyt vähiin, kun tekemistä on ollut niin paljon. Työt syövät suurimman osan aikaani, kun työpäivistäni tulee helposti sellaisia 12 tunnin mittaisia ja sitten vielä matkoihin kuluva aika siihen päälle, niin eipä siinä ole oikein vapaa aikaa juuri jäänyt. Tällä hetkellä olen siis kokopäiväisenä vakkarikesätyöpaikassani ja osa-aikaisena toisessa paikassa. Tilipussille tietenkin hyväksi, kun saa tehdä paljon töitä, mutta toisaalta kyllä kahvia vaan kuluu paljon.

Usein tulen aina kipeäksi maan vaihtamisen jälkeen, ja näin näyttää käyneen myös nyt. Tänään tyydyn siis pitämään enemmän ja vähemmän lepopäivän kotosalla, vaikka työt kutsuvat. Ehkä olen vilustunut, kun Suomessa on ollut noin 20 astetta kylmempää kuin Vietnamissa, mikä oikeastikin tuntuu kylmältä. Onneksi tällä viikolla Suomen vähäluminen kesä on osoittanut lämpenemisen merkkejä.

Olen siis ennättänyt olla Suomessa nyt kaksi viikkoa, mikä alkaa tuntua riittävältä ajalta Suomessa ololle. Suomi on hyvä maa, missä asiat toimivat ja sujuvat kuten pitääkin, mutta toisaalta kaikki tuppaa menemään saman tylsän kaavan mukaan ja yllätyksellisyys ja yleinen elämänilo puuttuvat; näin siis minun mielestäni. Toisaalta elämähän on juuri sellaista mitä siitä itse tekee.

Kaunishan tämä Suomen kesä on, siihen ei voi muuta sanoa. Etenkin valoisat kesäillat ovat aivan ihania. Niissä on jotakin hassua ajattomuutta, kun on aivan hiljaista ja rauhallista, ja aurinko on vielä esillä, vaikka on jo myöhä.

Mutta nyt lopettelen tältä erää tähän. Ihanaa kesäistä viikonloppua kaikille!

Juuh... Nyt olen ollut Suomessa neljä päivää. Ensimmäiset kaksi päivää olin aivan mielettömän väsynyt; maan vaihtaminen ei ole koskaan aiheuttanut minussa samanlaista väsymystä. Muutos oli niin totaalinen ja olin ollut sen verran kauan poissa, että jotenkin oma maa tuntui vieraalta.

Viikonloppu meni väsymyksen kourissa, mutta uuden viikon myötä alkoi elämä, jota elämäni usein Suomessa on; sata lasissa taas mennään. Jotenkin nyt kaikki tapahtuu taas kerralla, mikä sopii kyllä minulle paremmin kuin hyvin, sillä minulla on vain noin 10 viikkoa aikaa olla Suomessa. Tähän mennessä sukulaisten ja kavereiden tapaamisen sekä yliopistoasioiden yms. kertyneiden asioiden hoitamisen lisäksi olen saanut järjestettyä itselleni kolme työhaastattelua sekä yhden palkallisen viiden päivän mittaisen koejakson. Lisäksi aion nyt vihdoinkin käydä rippikoulun alta pois - sitä olen pitkittänyt jo monta vuotta, kun ikinä ei ole ollut muka tarpeeksi aikaa -, mutta se alkaa nyt sitten huomenna.

Kesäkuu tulee siis mitä luultavimmin menemään aikamoisella vauhdilla, kun täytyy hoitaa kaikki asiat ja saada lisätyö varsinasen kesätyön ohelle. Vaki kesätyöpaikaltani sain varmistuksen jo pari kuukautta sitten, että pääsen sinne tänäkin kesänä, ja työni siellä alkavat heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Tahdon kuitenkin saada tämän työn ohelle myös toisen työn, sillä kokemukseni perusteella jaksan parin kuukauden ajan hyvin tehdä kahta työtä samaan aikaan, pystyn tienaamaan tuplasti ja lisäksi säästän aikaa mielettömästi. Ja ainakin tähän mennessä tämä toisen työpaikan metsästys on lähtenyt paremmin käyntiin kuin osasin odottaakaan.

Pääni on täynnä ajatuksia, kun nyt kerralla tapahtuu niin mielettömästi kaikkea ja tulee kaikkia uusia asioita. Mutta kuten jo aiemmin totesin, pidän siitä, kun toimintaa riittää. Tuntuu aivan epätodelliselta, että vielä viikko sitten olin Hanoissa. Ajatusteni karatessa Vietnamiin tulee tietenkin kamala ikävä, joten paras keskittyä vain juuri tähän hetkeen. Juhannukseksi on tiedossa kivaa kavereiden kanssa oloa ja positiivisena yllätyksenä myös töitä perjantaille. Odotan jo juhannusta jopa malttamattomana, jotta pääsen tapaamaan ystäviä, joita en vielä ole ehtinyt nähdä. Toisaalta tässä on myös paljon mielenkiintoisia, uusia asioita ennen juhannusta. Huh huh, niin paljon kaikkea kivaa, ettei oikein tiedä, miten päin pitäisi olla.

Tulen tosiaan kirjoittelemaan tätä blogia, vaikka vapaaehtoistyöni Vietnamissa ovat jo takanapäin. Tänne on kiva aina kerrata kuulumisia ja ajatuksia. Elämäntilanteeni ovat muuttuneet ja tulevat myös lähitulevaisuudessa muuttumaan aika tiuhaan tahtiin, joten tänne on kiva päivitellä, mitä kaikkea tapahtuu ja samalla myös kerrata itsekseen, missä mennään. Ja ennen kaikkea bloggaaminen on hauskaa!

Kuten otsikkokin toteaa, on tänään toiseksi viimeinen päiväni Vietnamissa. Ylihuomenna varhain aamusta lähtee lentoni kohti Suomea, jonne saavun jo samana iltana; itään päin matkustettaessa kun aikaa säästyy. Lähtö tuntuu minulle kai aina epätodellista. Jotenkin on sellainen olo, että hyppää yhdestä todellisuudesta toiseen, eikä sitä osaa oikein käsittää.  Etenkin Vietnamin ja Suomen välillä voidaan puhua kahdesta aivan eri maailmasta. Jopa shokeeraavaa, että ensin olen keskellä Vietnamin kaaosta, ihmispaljoutta ja mopovilinää ja seuraavassa hetkessä olenkin pohjoisen hyvinvointivaltiossa, missä kaikki on järjestyksessä ja ojennuksessa.

Olen kerrankin hoitanut edes osan asioista ajoissa, joten kimpsuni ja kampsuni alkavat olla jo kasassa. Stressi kaikkialta pursuilevia vaatteita ja muita tavaroitani kohtaan oli sen verran kova, että oli pakko järjestellä ne lähtövalmiuteen jo tänään; yleensä pakkaan enempi vähempi paniikissa, kun aika loppuu kesken.

Mitäpä tässä sitten voi enempää sanoa? Miettiessäni sitä, että tulen takaisin Suomeen, olen tietenkin näin kauan poissa oltuani tosi innoissani. On monta asiaa, joita odotan todella kovasti Suomeen paluussa. Ja toisaalta, miettiessäni asian kääntöpuolta eli Vietnamista lähtemistä, oloni on tietenkin haikea, surullinenkin. Ja kuitenkin on ihan selvää, että nyt on aikani lähteä takaisin Suomeen.

Kuva on Huesta.

Tasan viikon kuluttua tähän aikaan olen jo matkalla takaisin Suomeen – hurjaa. Mitä lähemmäs lähtöni tulee, sitä suurempaa paniikkia tunnen; yhtäkkiä en enää olekaan valmis palaamaan vielä takaisin. Vielä pari viikkoa sitten voisin sanoa jopa jo odottaneeni Suomeen palaamista, mutta nyt, kun lähtö alkaa oikeastikin olla todella lähellä ja päivät juoksevat pikavauhtia Hanoin hakkaavan sykkeen tahtiin, tahdon vain tarrautua kiinni johonkin ja pysäyttää ajan.

Toisaalta taas järjestelen jo innokkaana asioita Suomeen päin. Odotan, että pääsen taas todella työn touhuun, ei pelkästään rahavarantoni syöneen reissun ansiosta, mutta myös siksi, että nautin siitä, kun saan käytettyä kesäni mahdollisimman tehokkaasti. Monelle kesä tarkoittaa lomaa, mutta minulle kesä on parasta aikaa olla aktiivinen ja tehokas. Suomen kesä on yksinkertaisesti niin kaunis, että se saa mieleni iloiseksi ja virkeäksi ja taivaalla lämmittävä aurinko antaa lisäenergiaa. Marraskuun koleudessa ja pimeydessä en sen sijaan saa oikein mitään tehtyä, vaan tahdon vain käpertyä sänkyyni koko päiväksi romaanin kera; lienee juuri tästä syystä välttelen Suomen talvea.

Ja tietenkin odotan, että saan taas pitkästä aikaa tavata kaikki minulle tärkeät ihmiset Suomessa. Pystyn puhumaan omaa kieltäni ja ihmiset ymmärtävät, mitä sanon ilman, että minun tarvitsee toistaa sama asia useaan kertaan yhä yksinkertaisemmassa ja yksinkertaisemmassa muodossa. Asioilla on tapana toimia Suomessa toisin kuin Vietnamissa, missä yksinkertaisempienkin asioiden hoitaminen saattaa osoittautua uskomattoman monimutkaiseksi ja aikaa vieväksi. Tunnen suomalaiset tavat ja tiedän, miten missäkin tilanteessa on tapana toimia. Tarvitessani jotain, tiedän, mistä saan sen ostettua. Minun ei tarvitse olla kaiken aikaa tarkkana, jotten tule huijatuksi ja joudu maksamaan asioista aivan liikaa sen takia, etten ole vietnamilainen. Lyhyesti sanottuna elämä Suomessa on minulle suomalaisena helppoa.

Mutta siltikään lähtö Vietnamista ei tule olemaan helppo. Hanoi on kesällä kaunis kaupunki. Olen jo tuttu tämän kaupungin kanssa ja olen löytänyt omat paikkani, joissa koen jotain rauhoittavaa ja kaunista jatkuvasta ihmisvilinästä ja pauhaavasta liikenteen virrasta huolimatta. Vietnamissa voin tehdä asioita, jotka Suomessa eivät ole mahdollisia; toisaalta myös toisinpäin. On hetkiä, jolloin asiat ja ihmiset Vietnamissa saavat minut raivon partaalle, mutta toisaalta Vietnamissa ja sen kulttuurissa on myös paljon sellaisia kauniita asioita, joita Suomessa ei vain ole; tämäkin lause pitää paikkansa myös toisinpäin.

Kuva on Hoi Anista.

Nyt viimein tässä vaiheessa alkaa olla paljastusten aika. En ole tahtonut ottaa asiaa aiemmin blogissani esille, mutta nyt alkaa olla oikea aika. Lienee tärkein syy sille, miksi olen Vietnamissa näin hyvin viihtynyt, on poikaystäväni. Hän on se matkatoimiston poika, josta kerroin joulukuussa Ninh Binin päivämatkaa käsitelleessä kirjoituksessani. Muistinvirkistyksenä: hänen matkatoimistonsa oli siis Vietnamille uskolliseen tapaan sekoittanut asiat, ja hän kyyditti minut mopollaan tuhatta ja sataa, jotta saimme Ninh Biniin menevän bussin, jossa minunkin olisi kuulunut muiden turistien kanssa olla, kiinni. Tästä kaoottisesta tilanteesta sai alkumme meidän tarinamme, joka on ollut monin verroin tätä välikohtausta kaoottisempi ja hermoja raastavampi. Kaikesta sekasortoisuudestaan huolimatta meidän juttumme on aivan oma, kaunis maailmansa, jonka ulkopuolelle en halua tipahtaa.

Vasta aivan viimeaikoina olen käsittänyt, että olen oikeasti lähdössä pois Vietnamista ja sen, mitä tämä tarkoittaa. Suhteemme on ollut hyvin tiivis ja olemme olleet yhdessä lähes yötä päivää ja yhtäkkiä minut repäistään pois, toiselle puolen maapalloa. Välimatka on pitkä, mutta ei mahdoton – olenkohan koskaan suostunut toteamaan mitään asiaa mahdottomaksi? Tällä hetkellä, lähtöni ollessa aivan liian lähellä, tunnen kaiken aikaa kasvavaa paniikkia, surua, pelkoakin. En mitenkään voi uskoa, ettemme pian enää pystykään olemaan yhdessä fyysisesti. Pääni alkaa olla aivan täynnä ristiriitaisia ajatuksia Suomeen paluusta.

Toisaalta tämäkin on vain järjestelykysymys. Ehdin tulla syyskuun alussa kesätöiden loputtua takaisin Vietnamiin pariksi viikoksi ennen kuin opintoni Skotlannissa alkavat. Eilen tilasin Suomen osoitteeseen iPhonen, jotta yhteydenpitomme olisi mahdollisimman mutkatonta, kun pystymme molemmat käyttämään Skypeä iPhoniemme avulla melkein koska ja missä tahansa. Lisäksi teimme vielä suunnitelman siitä, mihin aikoihin meidän on helpointa jutella Skypessä. Asiat toimivat, kun ne laitetaan toimimaan.

Kun saavuin Vietnamiin lokakuun lopussa, Keski-Vietnamissa tulvi pahasti. Eilen illalla pääsin todistamaan, miten Hanoin vanhankaupungin kapeat kadut täyttyivät sadevedestä, niin että kaduilla piti kahlata polviaan myöten vedessä. Osasta katuja vesi nousi sisälle taloihin saakka, kun taas toisilla kaduilla vettä ei ollut juuri lainkaan. Tulvinta lakkasi yhtä äkkiä kuin alkoikin, kun vesi vain pakeni kaduilta.

Vietnamilaisille katujen tulvinta ei ole iso asia, itse en taas ollut nähnyt katujen tulvivan koskaan ennen. Kahlasin vietnamilaisen tytön kanssa tulvaveden valtaamilla kaduilla ja välttelimme kaikista pahiten tulvivia katuja matkallamme hotellilta ystäväni luokse. Hänen luoksemme päästyäni kiipesin ylös kattokerrokselle ihmettelemään, miten vesi alkoi pikkuhiljaa vähetä kaduilta ja katosi sitten kokonaan.

Seistessäni siinä kattokerroksella Hanoin pimenevässä ja sateisessa illassa, ja katsellessani ranskalaiskorttelin tiiviisti yhteen rakennettuja taloja, kahviloiden ja ravintoloiden värivaloja, allani tulvivaa katua ja ihmisvilinää, tunsin, että siinä hetkessä oli jotain aivan erityistä ja ainutlaatuista. Tietyllä tapaa Hanoi on rumankaunis kaupunki, ja se, millaisina asiat täällä kokee, on kiinni siitä, miten aistii ne. Eilen näin Hanoissa taas jotain selittämätöntä kauneutta törkyisten katujen samentamasta tulvavedestä, yleisestä likaisuudesta ja rotista huolimatta.

Elämässä on pienen pieniä hetkiä, jolloin tajuaa ja aistii jotain uutta, tärkeää. Nämä hetket ovat pikkuriikkisiä suhteutettuna koko elämänkaareen ja kaikkiin sen aikana tapahtuneisiin suuriin ja merkityksellisiin tapahtumiin, mutta silti nämä pienen pienet hetket ovat juuri niitä, jotka jäävät syvälle ihmiseen, niin että jopa hetken tunnelman muistaa aivan tarkasti, vuosienkin päästä.

Eilinen ja tämä päivä ovat menneet Hanoin nähtävyyksiin tutustuessa. Eilen aamulla kävin Ho Chi Minh mausoleumissa, jossa balsamoitu setä Ho lepää. Vietnamilaisille mausoleumi on Hanoin, lienee koko Vietnamin, pyhimpiä paikkoja. Turistille mausoleumi voi kaikessa kommunistisuudessaan – lukuisat poliisit, turvatarkastukset, parijono, jossa edetään tarkasti vartijan osoittamaan tahtiin… – edustaa vaikkapa mielenkiintoista sukellusta kommunismin ikeeseen. Mausoleumin jälkeen oli hyvä nauttia raikasta ilmaa Hanoin kasvitieteellisessä puutarhassa, joka oli nätti, suuri viheralue, jossa sai olla aika hyvin piilossa myös liikenteen melulta.

Tänään kävin Hoa Lo – museossa, ”Hanoi Hilton”, joka oli siis ranskalaisten kolonialistien 1800-luvun lopulla perustama vankila, jonne poliittiset vangit joutuivat, ja myöhemmin Vietnamin sodan aikaan Pohjois-Vietnamin joukot sulkivat sinne amerikkalaisia sotavankeja. Paikka sai kaikessa karmivuudessaan veret seisahtumaan, ja pisti miettimään, miten ja miksi ihmiset ovat kautta aikojen pystyneet tekemään toisilleen mitä kamalimpia julmuuksia. Ihmisiin liitetään käsite inhimillisyys, mutta niin historiasta kuin tästä päivästäkin löytää lukuisia ihmisten inhimillisyyden kyseenalaistavia tapahtumia. Karmivan vankilan jälkeen kävin Vietnamin vallankumousta esittelevässä museossa, johon en oikein pystynyt keskittymään suoraan Hoa Lo – käynnin jälkeen.

Jotenkin teemaan sopivasti satun parhaillaan lukemaan ”The Sorrow of War”-nimistä kirjaa, joka siis käsittelee Vietnamin sotaa. Vasta viimeisillä viikoillani Vietnamissa uskallan tai viitsin mennä vähän lähemmäs tätä aihetta, joka herättää paljon ajatuksia; hämmennystä, ihmetystä ja surua, mutta myös orastavaa ymmärrystä joihinkin Vietnamissa kokemiini asioihin, joita en ole aiemmin oikein osannut ymmärtää.

Enää ei tarvitse pohtia Vietnamin työkuvioita, sillä vapaaehtoistyöjaksoni on nyt takanapäin. Tosin parina viimeisimpänä viikkona ei ole noin muutenkaan juuri tarvinnut töillä päätään vaivata, kun olen ollut reissun päällä…

Eilen kävin viimeisen kerran yläasteella ja sain allekirjoituksen työtodistukseeni. Yläasteella ehdin olla töissä ihan alkuajoista eli marraskuusta saakka. Kahdessa muussa työpaikassa, vammaisten lasten keskuksessa ja collegessa, olin molemmissa vain noin kuukauden päivät, ja näistä työpaikoista saan organisaatioltani yhteisen todistuksen, jossa on mainittu kaikki kolme paikkaa, joissa olen ehtinyt vapaaehtoistöitä Vietnamissa tehdä.

Ei voi sanoa, että tulisi ikävä Vietnamissa tekemiäni vapaaehtoistöitä. Henkilökunta kaikilla työpaikoilla oli tietenkin tosi ystävällistä ja oppilaat ja lapset vähintäänkin kivoja, toiset heistä aivan ihastuttavia, mutta hämmennys, epätietoisuus, tiedottamatta jättäminen ja jatkuva sähläys osaltaan söivät vapaaehtoistyökokemustani aika pahasti. Mutta asioilla on aina molemmat puolensa, ja siinä, missä kohtasin hankaluuksia, toisaalta myös opin jotain aina jokaisen vaikeuden myötä ja pääsin syvemmälle tätä Vietnamin kummallista kulttuuria. Se pitää todeta, että Vietnamissa, tai ainakin kommunistisen Hanoissa, on jotain niin kummallista, että näin seitsemän kuukauden jälkeen silmät ovat vasta vähitellen alkaneet avautua tälle omituisuudelle, jota ei vielä sen paremmin oikein käsitä tai osaa sanoin selittää. Pitäisi viettää täällä varmaan vähintään vuosi, jotta alkaisi päästä tähän kaupunkiin edes vähän pintaa syvemmälle, ja alkaisi ymmärtää näkemäänsä ja kokemaansa.

Tänään oli viimeinen visiittini vapaaehtoistyöntekijöiden asuntolassa. Luovutin avaimeni ja kävin koordinaattorini kanssa läpi haastattelun vapaaehtoistyökokemuksestani. Totesin jo, että vapaaehtoistöitä tuskin tulee ikävä, ja sitäkin varmempaa on, ettei vapaaehtoistyöntekijöiden asuntolaa taatusti tule ikävä. Tuli oikein helpottunut olo, kun sain lopullisesti jättää kämpän, joka lähinnä nostattaa likaisuutensa puolesta ihokarvani pystyyn.

Kaksi viikkoa, yksi päivä ja yksi aamu elämää Vietnamissa jäljellä… Aurinko on paistanut Hanoissa päivittäin ja lämpöä riittää. Tykkään olla ulkona vanhankorttelin eläväisissä tunnelmissa ja koettaa imeä tästä kaikesta vielä viime hetkillä itseeni niin paljon kuin vain mahdollista. Hanoissa on asioita, joista en pidä lainkaan, ja asioita, joita rakastan, kuten juuri mainitsemani vilkas ranskalaiskortteli, rauhallinen aamiaishetki vietnamilaisessa ravintolassa tai vaikkapa vähän kulahtaneet mutta sitäkin tunnelmallisemmat kahvilat. Lisäksi löysin uuden top kymppiin pääsevän jutun: hyvän kirjan lukeminen Hoan Kiem – järven maisemissa. Aluksi ajattelin, ettei siellä pysty rauhassa lukemaan, kun joka kolmas vastaantuleva tahtoo aina myydä minulle jotain, mutta luen varmaan niin keskittyneen näköisenä, etteivät kaupustelijat juuri tule häiritsemään.

Käsityskykyni ulkopuolelle jäävät niin Hanoi kuin myös se, että palaan ihan pian keskelle Suomen kesää.

Kuten otsikostakin käy ilmi, lähenee aikani Hanoissa vapaaehtoistöiden parissa loppuaan. Muutin vapaaehtoisasuntolasta keskustan edulliseen hotelliin jo eilen. Tänään kävin vapaaehtoisasuntolassa siivoamassa huoneeni ja keräämässä tavarani ja vaatteeni pois; niitä olikin paljon. Tälle viikolle mahtuu kaikenlaista vapaaehtoistöiden loppumiseen liittyvää; huomenna käyn koululla hakemassa työtodistukseni ja rehtoria tapaamassa ja ylihuomenna minulla on vapaaehtoisten talolla koordinaattorini tapaaminen. Tavaraa minulle on kertynyt niin paljon, että täytyy kohta alkaa käydä niitä ajatuksella läpi ja lähettää jotain Suomeen.

Hotellini sijaitsee Hanoin vanhassa korttelissa, ja tahdoin muuttaa tänne jo nyt, vaikka virallisesti olisin voinut asua vapaaehtoisten asuntolassa tämän viikon loppuun saakka. Vapaaehtoisten asuntola ei kuitenkaan enää jaksa houkutella ja on keskustasta turhan etäällä. Nyt on kiva, kun asun aivan keskustassa ja kaikki on niin lähellä. Vielä parempaa on se, että saan asua keskellä vanhankaupungin vilkasta elämää.

Myös viimeiset viikkoni Vietnamissa näyttävät melko vilkkailta, kun hyvästelen ystäväni ja järjestelen asiat Suomeen paluuta varten. Tällä hetkellä fiilikset ovat tosi hyvät, kun saan asustaa aivan keskustassa pari viikkoa ja kivaa tekemistä riittää. Tapaan muun muassa eteläkorealaisen ystäväni, jonka kanssa opiskelin Etelä-Afrikassa samaan aikaan. Aion ottaa näistä viimeisistä Hanoin viikoistani kaiken irti ja tehdä asioita, joita en ole syystä tai toisesta vielä ehtinyt täällä tekemään. Kaiken aikaa lähenevää Suomeen paluuta ei vielä osaa oikein käsittää.

Siinä missä bussimatka Hanoista Vang Viengiin sujui hyvin, oli bussimatka Luang Prabangista takaisin Vietnamin puolelle vähemmän onnistunut. Matka tehtiin rähjäisessä istumabussissa meluavien vietnamilaisten sekä kaakattavien kanojen kanssa. Bussimatka kesti noin kahdeksan tuntia pidempään kuin meille alun perin oli kerrottu. Hyvänä puolena kaaosmaisessa bussimatkassa oli, että meitä sattui olemaan kolme suomalaista samaa matkaa taittamassa, joten juteltavaa riitti. Suuntasimme kaikki Hueen, johon matka bussin vaihtoineen kesti 34 tuntia.

Huessa pari päivää suomalaisseurassa ovat kuluneet nopeasti ja hauskaa on ollut. Vuokrasimme polkupyörät, joilla oli metkaa ajella vanhan kaupungin puolella. Eilen ajoimme reilun kymmenen kilometrin matkan merenrannalle, jossa oli ihana pulikoida mahtavissa aalloissa. Kivat ja rennot pari päivää Huessa. Tänään illalla matka jatkuu kohti Hanoita, jonne pitäisi ainakin aikataulun mukaan saapua huomisaamuna.

En ole tainnut koskaan aiemmin matkustaa niin paljoa bussilla kuin Laosin ja Huen reissun yhteydessä. Täytyy sanoa, ettei bussilla pitkien matkojen taittaminen loppujen lopuksi tunnu lainkaan niin pahalta kuin alun perin pelkäsin. Ainakin nukkumabussissa pidempikin matka tuntuu taittuvan melko nopeasti ja kivuttomasti.

En saa vielä lisäiltyä kuvia reissun varrelta, kun kamerassa on joku probleemi, mutta myöhemmin sitten.

Vang Vieng oli hauska pieni paikka. Vang Vieng on kuuluisa joenlaskun vuoksi; jokea lasketaan renkailla ja joen varrella on monia baareja, joihin voi pysähtyä suuta kuivatessa. Vang Vieng on Laosin bilepaikka, ja pieni keskusta ja joenlaskualue ovat täynnä turisteille suunnattuja palveluita ja turisteja. Keskustasta ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauas löytääkseen rauhallisia paikkoja, joissa turisteja ei juuri näy.

Vang Vieng on hippimäinen paikka, jossa rentoutuminen onnistuu. Joenlasku on leppoisaa touhua, johon menee helposti päivä. Ensimmäiset baarit ovat täynnä nuoria länsimaalaisia meluavia turisteja, mutta kauemmas renkaalla laskiessa löytää lähes tyhjiä baareja, joissa musiikki ei pauhaa täysillä korvan juuressa. Menu niin joenvarsibaareissa kuin keskustan ravintoloissakin on sikäli erikoinen, että siitä pystyy tilaamaan tavallisimpien ruokien ja juomien ohella myös mm. marihuanalla ja opiaateilla vahvistettua juotavaa ja syötävää. Vang Vieng tunnetaankin Laosin huumekeskittymänä.

Turismikeskustasta kannattaa lähteä pidemmälle Vang Viengin maisemia ihastelemaan esimerkiksi polkupyörällä. Läheltä löytyy muun muassa luonnonpuisto, jossa pääsee uimaan luolan sisälle. Pidemmälle lähtiessä löytää laosilaista maaseutua ja paikallisia arkiaskareissaan. Vang Viengin maaseutu on kaunista ja ympäröivät suuret vuoret komeita.

Tulimme Vang Viengistä Luang Prabangiin yöbussilla. Luang Prabang sijaitsee noin 180 kilometrin päässä Vang Viengistä ja matkaan bussilla menee kuudesta kahdeksaan tuntia. Luang Prabang on turistien lempikohde Laosissa ja sen huomaa; keskusta on nätti ja siisti, mutta aitoa Laosia on täältä vaikea löytää. Luang Prabang on pieni kaupunki, joka tuntuu olevan ikään kuin turisteille rakennettu. Keskustasta noin 30 kilometrin päässä sijaitsee upea vesiputous, joka on näkemisen arvoinen. Vesiputouksella pääsee myös uimaan.

Tänään matka jatkuu yöbussilla takaisin Vietnamiin. Sen sijaan, että menisin suoraan Hanoihin, koukkaankin Huen kautta, jossa jäi viime kerralta paljon nähtävää. Laosissa tuli vietettyä viisi päivää. Vang Vieng oli kiva paikka, mutta Luang Prabang omaan makuuni liian turistimainen. Laosiin olisi mielenkiintoista tulla vielä uudelleen näkemään nimenomaan aitoa Laosia.

Noin 27 tunnin bussimatka Laosiin, Vang Viengiin, meni, vastoin odotuksiani, todella kevyesti ja kivuttomasti. Aloitin matkanteon Hanoista viideltä keskiviikkoiltapäivänä, ja yö nukkumabussissa meni nopeasti; nukuin melkein kuin tukki. Aamulla heräsin kesken uneni ja luulin unestani johtuen olevani Suomessa omassa huoneessani, joten koitti pieni shokki, kun silmät avatessani edessäni olikin huoltoaseman piha, johon bussimme oli pysähtynyt tankkaamaan.

Seuraavaksi oli vuorossa rajanylitys, johon meni viisumien saamisineen noin tunnin verran, jonka jälkeen matka jatkui. Ero Laosin ja Vietnamin maisemien välillä näkee selvästi mm. siinä, että Laos on sanalla sanoen paljon köyhempi maa kuin Vietnam. Bussimme ajeli hurjia, kiemuraisia vuoristoteitä pitkin, ja Laosin karunoloiset maisemat olivat upeat.

Noin viideltä iltapäivällä saavuimme paikkaan, jossa vaihdoin bussia. Yleensä Hanoista Vang Viengiin suunnatessa joutuu menemään Luang Prabangin tai Vientianen kautta, mutta sain ystäväni kautta kätevästi sovittua bussin kuljettajan kanssa, että minut jätetään pois puolessa välissä ja autetaan Vang Viengiin menevään bussiin, jotta en joudu matkustelemaan edestakaisin joko Luang Prabangin tai Vientianen kautta.

Vang Viengiin saavuin kahdeksan aikaan illalla. Oli pimeää ja kylmää vettä satoi niskaan kaatamalla, joten hyppäsin tuk-tukiin, joka vei pari muuta matkustajaa ja minut kivan, edullisen majapaikan ovelle, jossa päätin yöpyä yhden yön. Tänään aamulla vaihdoin majapaikkaa samaan paikkaan, missä ystäväni on.

Täällä Laosissa meininki on todella rennon oloista. Maan pinta-ala on 236 800 km², mutta väkiluku vain reilut kuusi miljoonaa, joten täällä ei todellakaan ole ihmisiä tungokseksi asti. Laosin kanssa hyviä vertauskohteita ovat esim. Suomi ja Vietnam: Suomen pinta-ala on 338 430,53 km² ja väkiluku reilut viisi miljoonaa, kun taas Vietnam on Suomea vähän pienempi maa, mutta asukkaita siellä on yli 88 miljoonaa. Laosin väestöntiheys on 24 / km², Suomen 17,70 / km² ja Vietnamin 268 / km². Jotenkin ei osaa käsittää, miten toisaalla ihmisiä on niin mielettömän paljon ja pienet talot on rakennettu vieri vieren niin tiiviisti kuin vain mahdollista, kun taas toisaalla kohoavat suuret omakotitalot, joita ympäröi isot aidatut pihat, ja asumatonta maata on vaikka millä mitalla.

Nyt istuskelen huoneemme parvekkeella. Edessäni on sateen jäljiltä mutainen hiekkatie, jossa näen silloin tällöin kulkevan muutaman ihmisen, parin koiran, lehmälauman tai mopedin. Kaiken kaikkiaan täällä tuntuu olevan todella hiljaista ja rauhallista. En ole vielä kauaa ehtinyt Laosissa olla, mutta jostain syystä minulla on vahva tunne siitä, että todella pidän tästä maasta.

Edelliseltä reissulta on kotiuduttu ja seuraava reissu on edessä: huomenna illansuussa lähden bussilla kohti Laosia. Tähän mennessä olen matkustellut lähinnä mukavasti lentokoneella, mutta nyt edessä on reilun vuorokauden mittainen bussimatka. Ensimmäiseen kohteeseen menee matkaa noin 21 tuntia, jonka jälkeen on bussinvaihto edessä ja matkaa jäljellä noin 5 tuntia. Määränpäänä on Vang Vieng, jossa tapaan ystäväni.

Olemme Laoissa noin viikon verran. Parin päivän Vang Viengissä olon jälkeen suuntaamme Luan Prabangiin, ainakin siis tämänhetkisen suunnitelman mukaan. Kiva päästä taas reissuun ja ennen kaikkea nähdä minulle aivan uusi ja tuntematon maa!

Ylläoleva kuva on Huesta ja allaoleva Hoi Anista.

Päivät reissussa vierähtivät nopeasti, enkä ehtinyt kirjoittaa mitään, joten kirjoitan näin jälkikäteen yhteenvedon reissusta.

Saavuimme aurinkoiseen Da Nangiin keskiviikkona aikaisin aamusta, joten meillä oli kokonainen päivä käytettävänämme. Vuokrasimme mopon, jolla ajoimme ensin Apinavuorella (Monkey Mountain), josta merelle aukeneva näköala oli upea. Seuraavaksi vuorossa oli Ba Na – vuoret, jonne mopolla ajaessa aikaa meni noin tunnin verran. Myös täältä aukenevat näköalat olivat nätit. Illansuusta menimme China Beachille, jonka lähellä hotellimme kätevästi sijaitsi. Kaunis ranta!

Torstaiaamusta lähdimme kohti Hueta. Ihastuin aivan täysin tähän muinoin keisarien asuttamaan kaupunkiin. Hue oli kaunis ja ilmapiirissä oli jotain hirmu viehättävää. Nähtävää Huessa on vaikka millä mitalla, eikä yksi päivä missään tapauksessa ollut tarpeeksi. Vuokrasimme Huessa riksan käyttöömme, mikä oli loistava keino taittaa välimatkoja ja ottaa samalla valokuvia. Huessa on vanhanajan tunnelmaa, mikä oikein korostuu riksakyydissä. Teimme reilun tunnin mittaisen venematkan Parfuumi -jokea pitkin (Perfume River) ja kävimme samalla katsastamassa Thien Mu Pagodin. Ehdimme myös vierailla keisarillisella alueella (Imperial Enclosure), joka on aivan valtava alue, jossa on ikään kuin linnoitus linnoituksen sisällä. Alueen sisältä löytyy muun muassa Kielletty Violetti Kaupunki (Forbidden Purple City), kaksi keisarien asuntoa (Truong San Residence ja Dien Tho Residence) ja Thai Hoa –palatsi. Alue oli todella mielenkiintoinen, eikä siellä viettämämme kaksi tuntia oikein riittänyt kaiken näkemiseen. Uutena kokemuksena ratsastimme elefantilla.

Perjantaina oli herätys jälleen kukonlaulun aikaan ja suuntana Hoi An. Neljän tunnin bussimatkalla keksimme, ettemme tahdokaan palata Hanoihin vielä lauantaina, joten samalla alkoi monta tuntia kestävä säätäminen lentolippujen muuttamisen kanssa; lopulta saimme lentomme vaihdettua sunnuntaille. Odotin Hoi Anilta paljon kaiken kuulemani ja lukemani perusteella, mutta Huen jälkeen tämä pieni kaupunki ei tuntunut kovin kummoiselta. Ihan nätti kaupunki vanhoine taloineen, mutta kalpenee omissa silmissäni Huen rinnalla täysin. Vuokrasimme jälleen mopon ja tutustuimme kaupunkiin tämän kyydistä, jonka jälkeen menimme mereen pulikoimaan.

Lauantai alkoi rannan ja uimisen merkeissä. Vuokrasimme vesiskootterin, jolla ajaminen oli tosi hauskaa puuhaa. Iltapäivällä kävimme My Sonissa, jonne on Hoi Anista noin viidenkymmenen kilometrin matka. My Sonia on kuvailtu muun muassa Vietnamin Angkor Watiksi, ja paikalla on suuri historiallinen arvo. Itselleni My Son ei näyttäytynyt juuri muuna kuin kiven järkäleinä. Illalla kävimme syömässä mereneläviä rannalla sijaitsevassa todella ihastuttavassa paikassa. Rannalla istuttiin ja syötiin mattojen päällä kynttilöiden loisteessa. Tosi viihtyisä paikka! Iltauinti oli myös tietenkin pakollinen, kun kerta rannalla olimme.

Sunnuntaiaamuna kävimme kiireessä valokuvaamassa vielä vähän Hoi Ania ja ostamassa tuliaiset, jonka jälkeen piti palata Da Nangin lentokentälle ja Hanoihin. Ehdimme nähdä monta paikkaa, ja reissussa viettämämme päivät vierähtivät vauhdilla. Olisin viihtynyt reissussa pidempäänkin; etenkin Huessa jäi vielä paljon nähtävää.

Ensimmäinen kuva on otettu Danangista, toinen Huesta ja kolmas Hoi Anista.

Aamu neljältä on jälleen edessä lähtö lentokentälle. Tällä kertaa suuntaamme ystäväni kanssa Keski-Vietnamiin. Lennämme Da Nangiin, joka on Vietnamin neljänneksi suurin kaupunki ja tunnettu esimerkiksi China Beachista. Da Nangiin meillä on aikaa tutustua yksi päivä. Torstaina lähdemme aamuvarhaisella Hueen, joka on noin 100 kilometrin päässä Da Nangista sijaitseva Vietnamin entinen pääkaupunki (pääkaupunkina vuoteen 1945 saakka). Meillä on yksi päivä varattuna Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluviin Huen tärkeimpiin muistomerkkeihin tutustumiseen. Perjantaina matkustamme Hoi Aniin, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Da Nangista. Hoi An lukeutuu myös Unescon maailmanperintökohteisiin. Lauantaina matkustamme takaisin Da Nangiin, josta lennämme illansuussa Hanoihin. Aika tiukka aikataulu, mutta töiden takia meillä ei ole tällä kertaa mahdollisuutta pitempään reissuun.

Minulla on muutama läheisempi vietnamilainen ystävä, joiden kautta olen päässyt seuraamaan vietnamilaista perhe-elämää. Vietnamilainen perhe on hyvin tiivis yhteisö ja perheen sisäiset suhteet ovat läheiset. Toisaalta perheessä on myös suomalaiseen perheeseen verrattuna vahva hierarkia ja tiukka kuri.

Vietnamissa sana ”perhe” pitää sisällään kaksi eri merkitystä: ensinnäkin ydinperheen, johon kuuluvat vaimon, miehen ja lapsien lisäksi usein aviomiehen vanhemmat, ja toiseksi suku, jota tavataan usein ja jonka asioista ollaan paremmin perillä kuin Suomessa.  Vietnamissa isovanhemmat ovat tärkeässä asemassa, heidän kanssaan asutaan usein saman katon alla, ja he ovat merkittävä osa lasten hoitoa ja kasvatusta.

Miehellä on valta suhteessa puolisoonsa, ja kotityöt ja lasten hoitaminen nähdään naisen tehtävänä. Toisaalta Vietnam modernisoituu vauhdilla, ja naisen asema paranee samaa tahtia. Vanhempia kunnioitetaan ja totellaan ja vanhempien päätösvalta lastensa elämään on merkittävä. Vanhemmat esimerkiksi päättävät, saako heidän lapsensa seurustella ja avioitua tahtomansa henkilön kanssa. Vanhempia tahdotaan miellyttää ja heidät tahdotaan tehdä iloiseksi. Esimerkiksi mennessäni vierailemaan vietnamilaisten ystävieni luona, minua pyydetään usein sanomaan vietnamiksi jotain kaunista vanhemmille, jotta he ilahtuisivat.

Yksilön asia on perheen asia, eikä perheeltä ole tapana salata mitään. Esimerkiksi ikäiseni tyttökaverini kertoi minulle, ettei hän ole koskaan valehdellut äidilleen, ja hän kertoo äidillensä kaiken, mitä hänen elämässään tapahtuu. Ystäväni asuu opintojensa takia parinsadan kilometrin päässä vanhemmistaan, ja hänellä on tapana jutella äitinsä kanssa puhelimessa useita kertoja päivässä. Päivittäiset puhelinkeskustelut käsittelevät muun muassa sitä, mitä tytär söi aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi; tämä on myös hyvä esimerkki siitä, miten tärkeässä osassa maan kulttuuria syöminen on.

Vietnamissa perheen etu menee kaiken muun edelle. Perhettä vastaan toimiminen on pahinta, mitä voi tehdä. Perheen kunnia nähdään todella tärkeänä, ja siitä pidetään tarkoin huolta. Esimerkiksi baareissa käyminen nähdään Vietnamissa todella huonossa valossa, ja on usein perheen nuorilta – ainakin kommunistisessa Hanoissa – tiukasti kielletty. Ei ole lainkaan poikkeavaa, että myös parikymppisille nuorille asetetaan kotiintuloajat.

Näen vietnamilaisessa perheessä paljon hyvää. Perheen välisessä yhdessä tekemisen hengessä on jotain todella kaunista, mikä meiltä Suomesta tuntuu usein puuttuvan. Perheenjäsenistä pidetään huolta ja toimitaan perheen hyvän nimissä, mikä tarkoittaa usein omasta edusta tinkimistä. Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuolensa; Vietnamissa vanhemman sana tuntuu olevan laki, ja päätösvalta omaa elämää kohtaan on niukka verrattuna siihen mitä Suomessa on totuttu.

On mielenkiintoista nähdä, miten maan voimakas kehittyminen ja länsimaalaistuminen vaikuttavat perinteiseen perhekäsitykseen. Vietnam on murrosvaiheessa; perinteiset käsitykset elävät yhä vahvoina, mutta toisaalta tämän päivän nuoriso tekee selvää pesäeroa vanhempiensa ikäluokkaan omaksumalla länsimaisemman elämäntyylin. Eroja löytyy myös paljon pohjoisen vanhaan aikaan nojaavan Hanoin ja etelän kiivaassa tahdissa modernisoituvan, Vietnamin bisneskeskittymän, Ho Chi Minh Cityn väliltä.

Minulle yksi vaikeimmilta tuntuvista asioista Vietnamissa on erilainen aikakäsitys. Karrikoidusti voidaan sanoa, että siinä missä Suomessa ajan tuhlaaminen on syntiä, on asia Vietnamissa päinvastoin eli kiirehtimistä pidetään pahana ja verkkaisuus on maan tapa. Vietnamissa on omaksuttu buddhalaisuudelle tyypillinen ajattelutapa, jonka mukaan asiat ehtii tehdä huomennakin, kun taas Suomessa tunnutaan ajattelevan, ettei mitään pitäisi jättää myöhemmälle.

Vietnamin tapoihin, niin työelämässä kuin yleisestikin, kuuluu Suomen perspektiivistä katsottuna joutilaana olo ja ajan tuhlaaminen. Yhdessä istuskeleminen ja ihmetteleminen, vaikka tehtävää riittäisi, on enemmän sääntö kuin poikkeus. Hyvien suhteiden ylläpitäminen nähdään Vietnamissa tärkeämpänä kuin itse tekeminen ja aikaansaaminen, kun taas Suomessa palvotaan tuotteliaisuutta. Jos tehtävää on liikaa ja stressi pukkaa päälle, voi suomalaiselle kaverille sanoa, ettei nyt oikein ehdi jutella tämän kanssa, mutta jutellaan huomenna oikein kunnolla vaikka kahvikuppien ääressä. Vastaava ei kuulu Vietnamin tapoihin, vaan jos kaveri tahtoo jutella, niin hänen kanssaan jutellaan, ja omat kiireet hoidetaan myöhemmin.

Suomessa ei juuri kohtaa kaduilla maleksivia ihmisiä, vaan kaikki kävelevät reippaan ja määrätietoisen oloisesti. Vietnamissa saa osakseen ihmetteleviä katseita, jos kiirehtii, eikä kaduilla oikein edes pysty etenemään sata lasissa, kun ihmiset töpeksivät edessä. Suomen kaupoissa kassatyöntekijät toimivat tarmokkaasti, kun taas Vietnamissa he tuntuvat kilpailevan siitä, kuka ottaa ostoksista hinnat kaikista hitaimmin.

Vietnamissa kaikista eniten aikaa kulutetaan varmaankin ruoan laittamiseen. Minusta näyttää siltä, että kun edellinen ateria on vihdoin saatu syötyä, aletaan seuraavaa jo valmistaa. Vietnamilaiset ruoat tuntuvat olevan monimutkaisempia valmistaa kuin suomalaiset, sillä täällä ruoan laittoon kuuluu usein monia eri vaiheita yrttien nyppimisestä lähtien. Suomessa taas ainekset heitetään pataan ja pata lyödään uuniin ja syödään ilman sen kummempia kommervenkkeja.

Vietnamissa tulee pakostakin harjoiteltua kärsivällisyyttä ja mielenmalttia.

Tänään palailin taas töihin neljän päivän lomailun jälkeen. Mitään kovin ihmeellistä en loman aikana tehnyt. Pari ensimmäistä päivää asustelin kaverini luona Hanoin keskustassa. Hanoin keskustassa asumisessa on ehdottomasti puolensa, sillä ovesta ulos astuessaan on aivan elämän ja kuhinan keskellä. Vanhankaupungin vilkasta elämää on hauska seurata. Turisteja alueella riittää, sillä valtaosa majoituksesta löytyy tältä alueelta. Turistit tarkoittavat samalla lukuisia ravintoloita, jotka tarjoilevat niin vietnamilaista kuin länsimaistakin ruokaa, kahviloita, valtavasti pieniä kauppoja ja kaikenlaista ostettavaa, matkatoimistoja, kaupustelijoita, mopotakseja, riksakuskeja… Vanhakaupunki tunnetaan myös ranskalaiskorttelina, sillä talot ovat ranskalaistyylisiä ja kadut kapeita. Alue vangitsee ja on mielestäni ehdottomasti Hanoin parasta antia muutaman muun kohteen ohella.

Maanantaina tapasin toisen vietnamilaisen kaverini. Hän tahtoi viedä minut vietnamilaiseen teepaikkaan. Olin vähän ennakkoluuloinen kuullessani menevämme juomaan vietnamilaista teetä, mutta onneksi pidin mölyt mahassani, sillä teetalo, johon menimme, oli kertakaikkisen hurmaava. On todellinen vahinko, ettei Suomesta löydy tällaisia rauhallisia, ei-kaupallisia, idyllisiä teetaloja ja kahviloita, joita Vietnamista tuntuu löytyvän useampi kappale melkein kadun kuin kadun varrelta. Teetalon nimi oli ” Trà hoa (suomennettuna kukkatee), ja eri teevaihtoehtoja menussa oli monen sivun verran. Kaikkia niitä yhdisti se, että niiden valmistuksessa oli käytetty jotain kukkaa. Kaverini valitsi minulle parhaan teen, mitä olen koskaan maistanut. Se tarjoiltiin sympaattisesta kukkakuvioidusta kupista ja teen joukossa uiskenteli kaksi kukkaa. Ne kuulemma saavat teen tuoksumaan hyvältä. Kerrankin voin todeta teen todella olleen hyvää.

Eilen aamupäivästä menin kävelemään Hanoin keskustan tuntumassa sijaitsevalle Bay Mau- järvelle, jonne minulla on ollut tarkoituksena mennä jo pidemmän aikaa. Olin oikein ylpeä itsestäni, kun löysin sinne omin neuvoin karttaa tulkiten. Kartan lukeminen Hanoissa ei ole aivan yksinkertaista – ainakaan minulle –, kun aina eteen tuntuu tulevan joitain kartalla nimeämättömiä pikkukatuja tai sitten katujen nimet ovat eri kuin mitä kartalla. Tai kaksi eri karttaa saattaa nimetä saman kadun eri nimin… Mutta kaikessa kehittyy, niin myös Hanoin sekavien karttojen tulkinnassa. Bay Mau- järvi oli tähän mennessä rauhallisin paikka, minkä olen Hanoista löytänyt. Toisella puolen järveä liikenteen melua ei edes kuulunut, minkä voisi sanoa olevan poikkeuksellista Hanoissa. Pienestä tihkusateesta huolimatta noin kahden tunnin mittaiseksi venynyt kävelyreissu järven etsimisineen ja kiertämisineen oli kiva, ja mikä parasta, nyt tuli löydettyä paikka, jossa saa olla liikenteen melulta rauhassa.